Monday, July 3, 2017

Peter Lynch

Peter Lynch

Osake ei ole lottokuponki, vaan osuus yrityksestä”



Lynch on historian yksi parhaimmista salkunhoitajista. Hänen johdollaan Fidelityn Magellan -rahasto tuotti 1977-1990 vuosittain keskimäärin noin 29%:ia. Samalla ajanjaksolla S&P500 tuotti keskimäärin puolet siitä. Laskumarkkinat aloittivat Lynchin salkunhoitojakson. Vuodesta 1981 lähtien markkinat olivat nousussa lukuunottamatta 1987 tapahtunutta raakaa ja lyhytaikaista pörssiromahdusta. Mielenkiintoiseksi hänen saavutuksensa tekee se tosiseikka, että hänellä oli parhaimmillaan salkussaan 1400:n eri yrityksen osakkeita. Suurin osa rahoista oli pienessä osassa yrityksistä.

Lynchin yksi tärkeimmistä periaatteista osta tuntemiesi yritysten osakkeita tulkitaan tai vääristellään huonoksi ideaksi. Se ei tarkoita suoraan, että ostat niiden yritysten osakkeita, joiden asiakas olet. Se tarkoittaa, että voit löytää niistä mahdollisia sijoituskohteita. Tämän jälkeen sinun pitää tehdä kotiläksysi eli sinun pitää ymmärtää miten ne tekevät rahaa, minkälainen taloudellinen tilanne niillä on, voivatko ne kasvaa kannattavasti, jne. Mikäli et ymmärrä yrityksen liiketoimintaa kunnolla et voi sijoittaa siihen, vaikka olisitkin heidän asiakkaansa tai hallitsisit toimialan muita paremmin.

Lynch uskoo, että piensijoittajalla on monia etuja suuriin markkinatoimijoihin verrattuna ja hänen pitäisi pystyä hyödyntämään niitä voittaen markkinat. Piensijoittajat eivät joudu pelaamaan samoilla pelisäännöillä kuin suuremmat pelurit. Lynch ei tarkoita pienten pelureiden olevan viisaampia kuin suuremmat markkinatoimijat. Pienpelurit eivät pärjäisi suuremmille toimijoille niiden omassa pelissä, mutta heidän ei onneksi tarvitse sitä pelatakaan. Piensijoittajat pärjäävät hänestä yksinkertaisella matematiikalla ja osakesijoittamiseen sopivalla luonteella eikä siihen tarvita rahoituksen erityisosaamista.

No comments:

Post a Comment