John Bogle, riskit, inflaatio ja johtajien ylisuuret palkkot

Inflaatio ja riski

Inflaatio on vero. Bogle toteaa ettei Yhdysvaltain hallinnon inflaatiolukuihin voi luottaa. Hän sanoo hallinnon tarjoavan liian matalia lukuja. Hän uskoo hallinnon vääristelevän lukuja mm. vaihtamalla kuluttajien ostoskorien tuotteita kalliimmista halvempiin ilman, että sitä lasketaan mukaan. Hän ei mainitse digitalisaatiosta mikä vaikuttaa halpenemiseen. Hallinnon inflaatiolukemissa tämä ei näy kunnolla.

Riski hävitä rahaa on olennainen osa sijoittamista. Bogle mittaa hintaheilahteluilla riskiä mikä ei hänen sijoitushorisontilla ole oikea näkemys, mikäli uskomme mm. Berkshiren kaksikkoa tai Templetonia. Uskon enemmän heihin kuin akateemikkoihin tässä asiassa. Bogle uskoo velkakirjoihin sijoittamisen säilyttävän sijoittajan rahat. Hajauttaminen osakeindeksirahastojen kautta kasvattaa pääomia pitkällä aikavälillä pienellä riskillä, koska yritysten tuloksilla on tapana kasvaa. Bogle uskoo pienempien indeksirahastojen tuottavan riskejä sijoittajille, joten hän suosittelee välttämään niitä. Hän uskoo, että kaikkien sijoittaessa indeksirahastoihin seuraa kaaos. Hän ei osaa määritellä milloin kaaos iskee, mutta ei näe sitä ajankohtaisena. Tämä on syy miksi hän näkee pienempien indeksirahastojen kasvattavan sijoittajien riskejä.

Johtajien palkat eivät vastaa tuloksia

Bogle ei silittele toimitusjohtajien ja heidän palkoistaan vastaavien johtajien päitä. Hän on oikeassa keskimääräisen toimitusjohtajan tienatessa satoja kertoja keskimääräisiä työntekijöitä enemmän. Vuonna 1980 toimitusjohtajan palkka oli keskimäärin 42-kertainen työntekijöihin verrattuna ja vuonna 2011 se oli 320-kertainen. Nämä ovat keskiarvoja, joten niitä ei pidä yleistää kaikkiin. On helppo todeta, että keskimääräinen toimitusjohtaja ei ole palkkansa väärti. Bogle tuo ilmi kirjassaan Clash of the Cultures, että yritykset olivat ennustaneet tulostensa nousevan keskimäärin yli kymmenen prosenttia, kun tuloskasvu jäi kuuteen prosenttiin. Toimitusjohtajien palkkoja perustellaan usein tuloksilla, mutta ne jäävät todellisuudessa johtajien suurista puheista.

Yksi syy liian korkeiden toimitusjohtajien palkkojen takana on järjestelmä, jossa toimitusjohtajien palkat maksetaan niiden johtajien toimesta, jotka eivät maksa palkkoja omilla rahoillaan vaan osakkeenomistajien. Johtajistolla on velvollisuus suojella osakkeenomistajia nykypäivänäkin. Harva tätä velvollisuuttaan noudattaa, koska se on johtajiston taloudellisten etujen vastaista. Omistajat eivät voi paeta vastuutaan, koska yhtiökokouksissa äänestetään hallituksen jäsenistä, jotka päättävät mm. toimitusjohtajan palkan. Boglekaan ei ole onnistunut luomaan Vanguardille kulttuuria, jossa sen omistamien indeksirahastojen edustajat yhtiökokouksissa eivät uskalla äänestää liian suuria palkkioita vastaan, koska pelkäävät yritysten eläkerahastojen hyppäävän pois Vanguardin kelkasta.

Toinen syy liian korkeisiin toimitusjohtajien ja muun ylemmän johdon palkkoihin on lyhytnäköisyys, jossa keskitytään pörssikurssiin. Tämä ei aina kerro todellisen arvon kehittymisestä. Monissa pörssiyrityksissä toimitusjohtajia palkitaan lyhytaikaisten hintaheilahtelujen mukaan. Optio-ohjelmat suunnitellaan siten, että ne palkitsevat osakekurssien nousun perusteella. Tämä johtaa lyhytaikaiseen pörssikurssien tuijotteluun ja pahimmillaan tulosten manipulointiin. Jälkimmäinen on harvinainen ilmiö, mutta ei poikkeuksellinen.

Boglella on hyviä ideoita toimitusjohtajien ja muun ylimmän johdon palkitsemiseen. Ne eivät ole saaneet tukea taakseen, koska ne pienentäisivät keskimääräisiä palkkoja. Hänestä palkitseminen pitää tehdä yrityksen todellisen pitkän aikavälin kehityksen mukaan. Toimitusjohtajan palkka voitaisiin maksaa pidemmän ajan osakekohtaisen tuloksen, kassavirran ja osinkokasvun perusteella. Lisäksi kehitystä pitäisi verrata vastaavaa liiketoimintaa harrastavien yritysten kehitykseen pitkällä aikavälillä. Palkkioiden maksu tulisi suorittaa useamman vuoden aikana, jotta nähtäisiin miten ylimmän johdon toimet ovat todella vaikuttaneet. Bogle ehdottaa ylimmälle johdolle maksettavien bonusten osittaista takaisinmaksuvelvollisuutta mikäli yrityksen kehitys ei ole tarpeeksi hyvää.