Showing posts with label John Bogle ja indeksirahastot. Show all posts
Showing posts with label John Bogle ja indeksirahastot. Show all posts

Monday, August 28, 2017

John Bogle, riskit, inflaatio ja johtajien ylisuuret palkkot

Inflaatio ja riski

Inflaatio on vero. Bogle toteaa ettei Yhdysvaltain hallinnon inflaatiolukuihin voi luottaa. Hän sanoo hallinnon tarjoavan liian matalia lukuja. Hän uskoo hallinnon vääristelevän lukuja mm. vaihtamalla kuluttajien ostoskorien tuotteita kalliimmista halvempiin ilman, että sitä lasketaan mukaan. Hän ei mainitse digitalisaatiosta mikä vaikuttaa halpenemiseen. Hallinnon inflaatiolukemissa tämä ei näy kunnolla.

Riski hävitä rahaa on olennainen osa sijoittamista. Bogle mittaa hintaheilahteluilla riskiä mikä ei hänen sijoitushorisontilla ole oikea näkemys, mikäli uskomme mm. Berkshiren kaksikkoa tai Templetonia. Uskon enemmän heihin kuin akateemikkoihin tässä asiassa. Bogle uskoo velkakirjoihin sijoittamisen säilyttävän sijoittajan rahat. Hajauttaminen osakeindeksirahastojen kautta kasvattaa pääomia pitkällä aikavälillä pienellä riskillä, koska yritysten tuloksilla on tapana kasvaa. Bogle uskoo pienempien indeksirahastojen tuottavan riskejä sijoittajille, joten hän suosittelee välttämään niitä. Hän uskoo, että kaikkien sijoittaessa indeksirahastoihin seuraa kaaos. Hän ei osaa määritellä milloin kaaos iskee, mutta ei näe sitä ajankohtaisena. Tämä on syy miksi hän näkee pienempien indeksirahastojen kasvattavan sijoittajien riskejä.


Johtajien palkat eivät vastaa tuloksia

Bogle ei silittele toimitusjohtajien ja heidän palkoistaan vastaavien johtajien päitä. Hän on oikeassa keskimääräisen toimitusjohtajan tienatessa satoja kertoja keskimääräisiä työntekijöitä enemmän. Vuonna 1980 toimitusjohtajan palkka oli keskimäärin 42-kertainen työntekijöihin verrattuna ja vuonna 2011 se oli 320-kertainen. Nämä ovat keskiarvoja, joten niitä ei pidä yleistää kaikkiin. On helppo todeta, että keskimääräinen toimitusjohtaja ei ole palkkansa väärti. Bogle tuo ilmi kirjassaan Clash of the Cultures, että yritykset olivat ennustaneet tulostensa nousevan keskimäärin yli kymmenen prosenttia, kun tuloskasvu jäi kuuteen prosenttiin. Toimitusjohtajien palkkoja perustellaan usein tuloksilla, mutta ne jäävät todellisuudessa johtajien suurista puheista.

Yksi syy liian korkeiden toimitusjohtajien palkkojen takana on järjestelmä, jossa toimitusjohtajien palkat maksetaan niiden johtajien toimesta, jotka eivät maksa palkkoja omilla rahoillaan vaan osakkeenomistajien. Johtajistolla on velvollisuus suojella osakkeenomistajia nykypäivänäkin. Harva tätä velvollisuuttaan noudattaa, koska se on johtajiston taloudellisten etujen vastaista. Omistajat eivät voi paeta vastuutaan, koska yhtiökokouksissa äänestetään hallituksen jäsenistä, jotka päättävät mm. toimitusjohtajan palkan. Boglekaan ei ole onnistunut luomaan Vanguardille kulttuuria, jossa sen omistamien indeksirahastojen edustajat yhtiökokouksissa eivät uskalla äänestää liian suuria palkkioita vastaan, koska pelkäävät yritysten eläkerahastojen hyppäävän pois Vanguardin kelkasta.

Toinen syy liian korkeisiin toimitusjohtajien ja muun ylemmän johdon palkkoihin on lyhytnäköisyys, jossa keskitytään pörssikurssiin. Tämä ei aina kerro todellisen arvon kehittymisestä. Monissa pörssiyrityksissä toimitusjohtajia palkitaan lyhytaikaisten hintaheilahtelujen mukaan. Optio-ohjelmat suunnitellaan siten, että ne palkitsevat osakekurssien nousun perusteella. Tämä johtaa lyhytaikaiseen pörssikurssien tuijotteluun ja pahimmillaan tulosten manipulointiin. Jälkimmäinen on harvinainen ilmiö, mutta ei poikkeuksellinen.

Boglella on hyviä ideoita toimitusjohtajien ja muun ylimmän johdon palkitsemiseen. Ne eivät ole saaneet tukea taakseen, koska ne pienentäisivät keskimääräisiä palkkoja. Hänestä palkitseminen pitää tehdä yrityksen todellisen pitkän aikavälin kehityksen mukaan. Toimitusjohtajan palkka voitaisiin maksaa pidemmän ajan osakekohtaisen tuloksen, kassavirran ja osinkokasvun perusteella. Lisäksi kehitystä pitäisi verrata vastaavaa liiketoimintaa harrastavien yritysten kehitykseen pitkällä aikavälillä. Palkkioiden maksu tulisi suorittaa useamman vuoden aikana, jotta nähtäisiin miten ylimmän johdon toimet ovat todella vaikuttaneet. Bogle ehdottaa ylimmälle johdolle maksettavien bonusten osittaista takaisinmaksuvelvollisuutta mikäli yrityksen kehitys ei ole tarpeeksi hyvää.

Sunday, August 20, 2017

John Bogle ja indeksirahastot

Miksi indeksirahastot?

Sijoittajan ensisijainen tehtävä on saada tuottoja. Tuottojen tekemisessä yksi olennainen asia on kulut. Pienikuluisissa indeksirahastoissa kulut ovat minimoitu. Tavalliselle sijoittajalle ne ovat paras tapa minimoida kulunsa. Sijoittajat eivät rahoitusmarkkinoilla kokonaisuudessa saa kaikkea mistä maksavat eli kaikkia yritysten maksamia voittoja. Todellisuudessa rahat lähinnä siirtyvät tililtä toiselle. Markkinatoimijat ottavat kokonaisuutena osansa siirtyvistä rahasummista tuottamatta lisäarvoa asiakkailleen. Indeksirahastoissa on pienemmät kulut, joten ne tuottavat enemmän. Suuret toimijat myyvät palveluitaan tuottamalla asiakkailleen odotuksia markkinoiden keskiarvoa suuremmista tuotoista, mutta kokonaisuudessa asiakkaiden odotukset eivät täyty.

Suurin syy on, että asiakkaiden ja markkinatoimijoiden edut eivät täsmää. Suurin osa osakkeista on suurten toimijoiden hallussa. Asiakkaina tavalliset sijoittajat joutuvat antamaan osan voitoistaan niille. Niiden ensisijainen tehtävä on tehdä voittoja omistajilleen. Näissä toimijoissa keskitytään lyhytaikaiseen voittojen tavoitteluun. Aktiivisten rahastojen keskimääräinen elinikä on lyhyt. Lähes puolet rahastoista lopettaa Yhdysvalloissa vuosikymmenessä perustamisen jälkeen. Tämä on lyhyt aika parhaiden tuottojen keräämiseen.

Vielä huonompi asia aktiivisiin rahastoihin sijoittavan kannalta on, että rahastonhoitajat toimivat keskimäärin viisi vuotta samassa rahastossa. Käytännössä se tarkoittaa, että pitkän aikavälin sijoituspäätöksen tekemiseen ei sijoittajalla ole tarpeeksi tietoa. Se on liian lyhyt aikaväli järkevän sijoituspäätöksen hahmottamiseen. Aktiivisen rahaston valinnassa tulisi etsiä vaihtoehtoa, jonka salkunhoitaja on ollut pitkään työssään. Lisäksi samalla salkunhoitajalla pitää olla todisteet tuloksentekokyvystään. Suomesta ei taida löytyä monia vaihtoehtoja näillä kriteereillä.

Indeksirahastot ovat yksinkertainen ratkaisu sijoittamiseen. Vanguardin S&P500-indeksirahaston idea on omistaa S&P500-indeksin kaikkia osakkeita niiden indeksiin vaikuttavan painoarvon mukaan. Rahasto seuraa läheisesti indeksin tuottoja. Yksinkertaisuus vähentää kuluja. Se on sijoittajan etu. Indeksirahastojen ylläpitoon tarvitaan vähemmän kovapalkkaista henkilöstöä, kaupankäyntikustannukset ja verot ovat pienemmät vähemmän kaupanteon vuoksi ja sijoittajan on helppo ymmärtää tuottoihin vaikuttavat tekijät. Rahoitusmarkkinoilla toimijoiden etu on suosia monimutkaisia ja kalliita vaihtoehtoja yksinkertaisuuden ja halpuuden sijaan.

Indeksirahastojen voidaan sanoa pyrkivän seuraaviin tavoitteisiin: vähäiset sijoitusmahdollisuudet omaavien ihmisten osallistumiseen rahoitusmarkkinoille, pyrkimykseen saavuttaa tuloksia, jotka ovat mahdollisimman lähellä vertailuindeksien tuloksia, vuosittaisten hallintokulujen minimointiin, mahdollisimman vähäiseen kaupankäyntiin ja laajaan hajautukseen vähäisillä salkun muutoksilla ja vähäisillä hintaheilahteluilla. Tavoitteet täyttyvät Vanguardin rahastoja käyttämällä, kun vertailuindeksi on tarpeeksi laaja. Joissakin indeksirahastoissa on suhteettoman suuret kulut, joten ennen sijoittamista pitää aina tarkistaa mihin todella sijoittaa.

Sijoittaminen on Boglesta pitkäaikaista toimintaa. Yritykset keskittyvät kasvattamaan todellista arvoaan saadakseen aikaan tuotteita ja palveluita, joita kuluttajat ja säästäjät vaativat. Yritykset kilpailevat tehokkaasti menestyäkseen ja tehdäkseen rahaa muutoksella. Liiketoiminta lisää arvoa yhteiskunnalle ja omistajilleen. Se on tuottanut kasvavia osinkoja ja tuloksia. Taloudellisen tilanteen kehittyminen ajaa osakemarkkinaa, markkinatoimijoiden keskittyessä liiketoiminnan taloudellisuuteen, saaden aikaan vakaata tuottoa. Se vaatii järkevää strategiaa, päättäväisyyttä, näkemystä, pääomamenoja ja keksintöjä.

Odotuksiin perustuvilla markkinoilla ylimääräinen kaupankäynti ja muut turhat kulut vähentävät yhteiskunnan saamaa lisäarvoa, koska pitkän aikavälin tuotot tulevat liiketoiminnan kehittyessä. Markkinoilla suurin muutos on syntynyt kaupankäyntitiheydessä. Vuonna 1951 osakkeet vaihtoivat omistajaa keskimäärin kuudessa vuodessa, nyt noin kaksi kertaa vuodessa. Osakemarkkinoilla suuri osa liikkuvista rahoista ei tuota hyötyjä. Suurimmat hyödyt yhteiskunnalle tulevat, kun listauksissa pääomia tarvitsevat yritykset saavat rahoitusta, joita ne eivät saa muualta.

Rehellisyyden nimissä on sanottava, että suuret markkinatoimijat eivät ole ainoita syypäitä lisäarvon pienenemiseen. Suurin syyllinen löytyy peilistä. Keskimääräinen sijoittaja tekee liikaa kauppaa ajattelematta kulujaan tai miten se vaikuttaa mm. verojen myötä tuottoihin. Tyypillisellä sijoittajalla on Yhdysvalloissa omistuksia noin neljässä eri rahastossa eikä hän saa aikaiseksi niin suuria tuottoja kuin mitä keskimääräisen rahaston keskimääräinen vuosituotto on. Todellisuudessa keskimääräinen sijoittaja vie itseltään mahdollisuuden tehdä rahaa.