Huippusijoittajien yhtäläisyydet, itsenäinen ajattelu

Yhtäläisyydet

Ennen menemistä kirjan sijoittajien yhtäläisyyksiin on mainittava, että heidän esittelyissään mainitut vuosittaiset tuotot eivät ole yhteneviä. Erimittaiset ajanjaksot estävät niiden vertailun. Mitä pidempi ajanjakso on kyseessä sitä vaikeampaa on tehdä suuria vuosituottoja suurten numeroiden lain vaikuttaessa tuottoihin niitä pienentäen. Lisäksi Templetonin tai Lynchin käyttämät sijoitusrahastot eivät olleet samalla viivalla mm. Buffettin Berkshiren kanssa. Sijoittajat voivat pakottaa rahastot myymään sijoituksiaan mikäli niistä virtaa tarpeeksi rahaa ulos heidän lunastaessa osuutensa. Berkshirellä tätä velvollisuutta ei ole ollut sen toimiessa pörssiyhtiönä.

Yhtäläisyyksiä on monia. Ihan kaikki läpikäymäni ominaisuudet eivät koske kaikkia kirjan sijoittajia. Voin todeta, että suurin osa yhtäläisyyksistä pitää jokaisen mainitsemani sijoittajan osalta paikkansa. Kukaan heistä ei ole täydellinen, joten yhtäläisyydet eivät koske heitä 24/7. Myös nämä sijoittajat ovat tehneet virheitä eivätkä heidän periaatteensa ole aina pitäneet. Käytän luvussa nykyistä aikamuotoa, vaikka osa heistä on kuollut, koska se yksinkertaistaa ja lyhentää tekstiä.



Itsenäisiä ajattelijoita

Kaikki mestarisijoittajat ajattelevat itse. Tämä on kärsivällisyyden kanssa tärkein sijoittajan ominaisuus. Dalio suosittelee jokaista tekemään kolme kysymystä. Ensimmäinen niistä on ”mitä haluan?” Toinen on ”onko tämä totta?” Kolmas on ”mitä minun pitää tehdä asialle?” Näistä kaksi viimeistä ovat elintärkeitä sijoittajalle. Mikäli hän ei pysty löytämään niihin vastauksia itse, on turha haaveilla itsetehdyistä sijoituksista. Vastauksien löytäminen ei ole aina helppoa, mutta se on välttämätöntä.

Kokemuksieni mukaan 90%:ia sijoittajista ei mieti asioita näin pitkälle. Vielä harvempi miettii niitä joka kerta. En itsekään kuulu niihin aina, vaikka pyrin siihen. Mikäli joku ihminen tarjoaa sinulle valmiita vastauksia sijoittamiseen hän ei ymmärrä tarpeeksi tai haluaa hyötyä sinusta. Pieni poikkeus tähän voi olla neuvo: ”Sijoita vain pitkällä aikavälillä pienikuluisiin indeksirahastoihin rahat, jotka voit hävitä.”

Kirjan sijoittajilla on työtovereita. He keskustelevat heidän kanssa sijoituskohteista. Heidän kuuntelemiensa ihmisten määrä on rajattu eivätkä he usko suurten väkijoukkojen tuottavan parhaita ajatuksia. He pyrkivät vakuuttamaan harvan ja valitun joukon muita sijoittajia päätöksiensä järkevyydestä ja ottavat heidän palautteensa huomioon. He tekevät muiden kanssa keskustelemisesta huolimatta itse johtopäätöksensä. He tekevät omat analyysinsa ennen päätöksentekoa. He eivät kysy sijoittaisiko henkilö X yritykseen Y hinnalla Z vaan miettivät, että sijoittaisivatko itse yritykseen ja millä hinnalla. Vain itse ajattelemalla ja omalla analyysilla voi tehdä järkeviä sijoituksia pitkässä juoksussa, vaikka lyhyessä juoksussa voi olla onnekas.

He ovat lähes yksimielisiä suurimman riskin suhteen. Heistä suurin riski sijoittamisessa on se ettei tiedä mitä on tekemässä. Todennäköisin syy riskiin on ajattelun ulkoistaminen. Jättämällä kotiläksyt tekemättä tekee pahimman virheen, jonka voi tehdä ja ottaa suurimmat riskit. Kotiläksyjen tekeminen ei ole vaikeata, mutta meillä on taipumus mennä siitä missä aita on matalin. Muiden kopiointi on helpointa. Rogers on sanonut suoraan, että teen tappiota kuunnellessani muita. Hänen kertoessa sijoituksistaan hän sanoo aina, että älä usko tai kopioi minua vaan ota asioista selvää.

Monet kirjassa mainituista sijoittajista pitävät seuraavaa kysymystä tärkeimpänä, jonka voi kysyä itseltään: ”Mitä en tiedä?” He ajattelevat sitä ja pyrkivät keskittymään asioihin, jotka ymmärtävät ja tietävät. Välillä he poikkeavat tästä. Berkshiren sijoitusta IBM:ään voi pitää esimerkkinä, että Buffettkin on välillä hypännyt yrityksen kelkkaan jota hän ei ole ymmärtänyt. He toivovat muiden kertovan milloin ovat väärässä, jotta pystyvät tekemään parhaat johtopäätökset. He pitävät suurena virheenä sitä, että sijoittaja pyrkii ymmärtämään kaikkia sijoituskohteita, koska silloin sijoittaja ei ymmärrä mitään kunnolla. Buffett puhuu osaamisympyrästä, josta hän ei halua poistua ja Dalio käyttää muita ihmisiä kertomaan hänen olevan väärässä tai mitä hän ei ymmärrä.

Jokainen kirjassa mainittu sijoittaja on luonut itselleen periaatteet, joiden mukaan he toimivat. He muuttavat niitä mikäli he kohtaavat uutta tietoa mikä muuttaa periaatteita. Heidän periaatteensa ovat luotu heille itselleen eikä niitä kannata suoraan kopioida ajattelematta mikä sopii itselleen parhaiten. Yksi sijoittaa halpoihin osakkeisiin, toinen etsii laatuyrityksiä, kolmas sijoittaa makrotaloutta seuraten, jne. Ei ole olemassa yhtä oikeata vaihtoehtoa eikä jokaiselle sopivia periaatteita. Parhaat sijoittajat ovat löytäneet heille parhaiten sopivat vaihtoehdot itse kokeilemalla ja ajattelemalla.

Parhaiten itsenäistä ajattelua pystyy harjoittamaan, kun ei ole päivittäisissä tekemisissä muiden sijoittajien kanssa. Noin puolet kirjan sijoittajista ovat tehneet parhaat tuloksensa kaukana Wall Streetilta ja muista markkinatoimijoista. Templeton mainitsi, että Bahamalle muuton jälkeen hänen sijoitustuloksensa paranivat. Kyse ei ole vain maantieteellisestä sijainnista vaan miten paljon häneen vaikuttavaa seuraa sijoittajalla on ollut. Buffett ja Munger lukevat yksinään käytännössä suurimman osan työskentelystään. Fisherillä oli toimistossaan vain sihteeri seuranaan ja vierailijoita, mutta enimmäkseen hän toimi itse. Vaikka kirjan sijoittajat ovat saaneet ideoita muilta niin on muistettava, että lähes kaikki heidän tapaamisensa muiden sijoittajien kanssa eivät tuota mitään. Paras tapa ajatella itse on viettää suurin osa ajasta ilman seuraa. Seuralla on aina vaikutusta, vaikka sitä ei rekisteröisikään.

John Boglen virheet, yhteenveto

Virheet

Boglen sijoitushistoriasta on vaikea kaivaa hänen tekemiään virheitä. Ajatteluvirheitä löytyy useampia. Niitä tuijotellessa on hyvä muistaa, että hänen lähestymistapansa sijoittumiseen ei perustu vain indeksirahastoihin vaan myös siihen, että sijoittajan tarvitsee käyttää mahdollisimman vähän aikaansa sijoittamiseen. Tämän tosiasian, kun muistaa niin ajatteluvirheetkin vähenevät.

Boglen sijoitushorisontti on ikuisuus. Hän suosittelee sijoittamaan osakkeisiin ja velkakirjoihin indeksirahastojen kautta. Hän uskoo velkakirjojen olevan tapa säilyttää sijoitettavia pääomia. Niiden osuutta hän käskee lisäämään sijoittajan ikääntyessä. Hänen suosittelemansa velkakirjarahastot sijoittavat enimmäkseen Yhdysvaltojen keskipitkiin valtionlainoihin ja keskipitkiin Yhdysvaltalaisten yritysten velkakirjoihin. Niistä noin kaksi kolmasosaa ovat kiinni valtionlainoissa. Boglen sijoitushorisontin ollessa ikuisuus on korkojen määrä virhe mikäli rahojen tarvitsemiseen on vuosikymmeniä ja sijoittaja käyttää ajallista hajautusta. Osakkeet ovat tuottaneet aiemmin jokaisella 30:n vuoden ajanjaksolla muita sijoituskohteita enemmän. Korkojen osuutta tarvitsee lisätä, kun eläkeikä lähenee.

Korkojen ollessa korkeat on velkakirjoihin sijoittaminen järkevää. Korkojen ollessa matalalla ja velkakirjojen ollessa kalliita on sitä vaikeaa perustella. Valtionlainojen syklit ovat niin pitkät, että Boglen ehdottama jako ei ole nyt järkevä. Lainat ovat nyt kalliita. Niiden ostoa ei voi perustella. Myöskään yrityslainoja ei voi suositella, koska niiden hinnat liikkuvat osakkeiden kanssa paljon samaan suuntaan Ray Dalion mukaan. Lisäksi Benjamin Graham sanoi, että yrityslainoilla on samat vaatimukset yritysten vakavaraisuuden suhteen turvamarginaalin muodostamisessa kuin osakkeilla, joten ne eivät tuo sitä kautta lisää turvaa. Tähän poikkeus on konkurssit, mutta velkakirjojen omistaja tuskin säilyttää kaikkia pääomiaan, vaikka on etuoikeutettu omistajiin verrattuna.

Bogle suosittelee ostamaan indeksirahastoja jatkuvasti ja pitämään sijoitetun summan keskimäärin samana. En ole täysin samaa mieltä hänen kanssaan. Välillä tulee tilanteita, jolloin osakkeet ja velkakirjat ovat niin halpoja, että niiden ostamiseen kannattaa laittaa enemmän rahaa. Välillä molemmat ovat niin kalliita, että kumpiakaan ei kannata ostaa yhtä suurella rahasummalla. Elämme sitä aikaa. Joskus sijoittajan pitää kerätä käteistä, jotta sitä voi käyttää, kun hyviin sijoituksiin löytyy paljon mahdollisuuksia. Tilanne voi muuttua nopeasti. Tällöin on syytä kasvattaa sijoitettavia rahasummia.

Yhteenveto

Boglen sijoitusmenetelmä on yksinkertainen ja toimiva. Sitä voi suositella noin 90:lle prosentille sijoittajista. Loppu kymmenen prosenttia on poikkeus eikä kannata uskoa kuuluvansa siihen. Jos haluaa sijoittaa jännityksen vuoksi niin voi pitää pienen osan sijoituksistaan niinsanotussa pelisalkussa, mutta loput olisi syytä laittaa indeksirahastoihin ajallisesti hajauttaen. Nykymaailmassa se onnistuu automatisoimalla tilisiirrot. Se minimoi hölmöt sijoitusliikkeet ja turhien ärsykkeiden määrän.

Bogle sijoittaa vain Yhdysvalloissa listattuihin sijoituskohteisiin. Nämä eivät ole suomalaisille ehkä verotehokkaimpia, joten meidän pitää harkita muita vaihtoehtoja. Ne eivät takaa parhaimpia tuottoja tulevina vuosikymmeninä, mutta niiden hyvä puoli on tehokkaan markkinatalouden ja sijoittajansuojan tuoma apu. Myös muissa länsimaissa turva on nyt hyvä, joten kotimaisten toimijoiden tarjoamat vaihtoehdot ovat todennäköisesti parhaat indeksirahastoihin sijoittaessa. Tässäkin asiassa on parempi, että ajattelee itse. Sijoittajan pitää valikoida parhaat vaihtoehdot uskomatta muita. Pienimpien kulujen rahastot tuottavat todennäköisesti parhaimman tuloksen. Kaikki kulut on tarkistettava. Niistä on vaadittava tiedot ennen sijoituspäätöksen tekemistä.

John Bogle, riskit, inflaatio ja johtajien ylisuuret palkkot

Inflaatio ja riski

Inflaatio on vero. Bogle toteaa ettei Yhdysvaltain hallinnon inflaatiolukuihin voi luottaa. Hän sanoo hallinnon tarjoavan liian matalia lukuja. Hän uskoo hallinnon vääristelevän lukuja mm. vaihtamalla kuluttajien ostoskorien tuotteita kalliimmista halvempiin ilman, että sitä lasketaan mukaan. Hän ei mainitse digitalisaatiosta mikä vaikuttaa halpenemiseen. Hallinnon inflaatiolukemissa tämä ei näy kunnolla.

Riski hävitä rahaa on olennainen osa sijoittamista. Bogle mittaa hintaheilahteluilla riskiä mikä ei hänen sijoitushorisontilla ole oikea näkemys, mikäli uskomme mm. Berkshiren kaksikkoa tai Templetonia. Uskon enemmän heihin kuin akateemikkoihin tässä asiassa. Bogle uskoo velkakirjoihin sijoittamisen säilyttävän sijoittajan rahat. Hajauttaminen osakeindeksirahastojen kautta kasvattaa pääomia pitkällä aikavälillä pienellä riskillä, koska yritysten tuloksilla on tapana kasvaa. Bogle uskoo pienempien indeksirahastojen tuottavan riskejä sijoittajille, joten hän suosittelee välttämään niitä. Hän uskoo, että kaikkien sijoittaessa indeksirahastoihin seuraa kaaos. Hän ei osaa määritellä milloin kaaos iskee, mutta ei näe sitä ajankohtaisena. Tämä on syy miksi hän näkee pienempien indeksirahastojen kasvattavan sijoittajien riskejä.

Johtajien palkat eivät vastaa tuloksia

Bogle ei silittele toimitusjohtajien ja heidän palkoistaan vastaavien johtajien päitä. Hän on oikeassa keskimääräisen toimitusjohtajan tienatessa satoja kertoja keskimääräisiä työntekijöitä enemmän. Vuonna 1980 toimitusjohtajan palkka oli keskimäärin 42-kertainen työntekijöihin verrattuna ja vuonna 2011 se oli 320-kertainen. Nämä ovat keskiarvoja, joten niitä ei pidä yleistää kaikkiin. On helppo todeta, että keskimääräinen toimitusjohtaja ei ole palkkansa väärti. Bogle tuo ilmi kirjassaan Clash of the Cultures, että yritykset olivat ennustaneet tulostensa nousevan keskimäärin yli kymmenen prosenttia, kun tuloskasvu jäi kuuteen prosenttiin. Toimitusjohtajien palkkoja perustellaan usein tuloksilla, mutta ne jäävät todellisuudessa johtajien suurista puheista.

Yksi syy liian korkeiden toimitusjohtajien palkkojen takana on järjestelmä, jossa toimitusjohtajien palkat maksetaan niiden johtajien toimesta, jotka eivät maksa palkkoja omilla rahoillaan vaan osakkeenomistajien. Johtajistolla on velvollisuus suojella osakkeenomistajia nykypäivänäkin. Harva tätä velvollisuuttaan noudattaa, koska se on johtajiston taloudellisten etujen vastaista. Omistajat eivät voi paeta vastuutaan, koska yhtiökokouksissa äänestetään hallituksen jäsenistä, jotka päättävät mm. toimitusjohtajan palkan. Boglekaan ei ole onnistunut luomaan Vanguardille kulttuuria, jossa sen omistamien indeksirahastojen edustajat yhtiökokouksissa eivät uskalla äänestää liian suuria palkkioita vastaan, koska pelkäävät yritysten eläkerahastojen hyppäävän pois Vanguardin kelkasta.

Toinen syy liian korkeisiin toimitusjohtajien ja muun ylemmän johdon palkkoihin on lyhytnäköisyys, jossa keskitytään pörssikurssiin. Tämä ei aina kerro todellisen arvon kehittymisestä. Monissa pörssiyrityksissä toimitusjohtajia palkitaan lyhytaikaisten hintaheilahtelujen mukaan. Optio-ohjelmat suunnitellaan siten, että ne palkitsevat osakekurssien nousun perusteella. Tämä johtaa lyhytaikaiseen pörssikurssien tuijotteluun ja pahimmillaan tulosten manipulointiin. Jälkimmäinen on harvinainen ilmiö, mutta ei poikkeuksellinen.

Boglella on hyviä ideoita toimitusjohtajien ja muun ylimmän johdon palkitsemiseen. Ne eivät ole saaneet tukea taakseen, koska ne pienentäisivät keskimääräisiä palkkoja. Hänestä palkitseminen pitää tehdä yrityksen todellisen pitkän aikavälin kehityksen mukaan. Toimitusjohtajan palkka voitaisiin maksaa pidemmän ajan osakekohtaisen tuloksen, kassavirran ja osinkokasvun perusteella. Lisäksi kehitystä pitäisi verrata vastaavaa liiketoimintaa harrastavien yritysten kehitykseen pitkällä aikavälillä. Palkkioiden maksu tulisi suorittaa useamman vuoden aikana, jotta nähtäisiin miten ylimmän johdon toimet ovat todella vaikuttaneet. Bogle ehdottaa ylimmälle johdolle maksettavien bonusten osittaista takaisinmaksuvelvollisuutta mikäli yrityksen kehitys ei ole tarpeeksi hyvää.

John Boglen kymmenen sääntöä sijoitusmenestykseen

Boglen kymmenen sääntöä sijoitusmenestykseen

Kirjassaan The Clash of Cultures Bogle listaa hänen kymmenen sääntöään menestyksekkääseen sijoittamiseen. Ne ovat seuraavat:

1. Paluu kohti keskinkertaisuutta. (Reversion to the mean)
2. Aika on ystäväsi, herätteet vihollisesi.
3. Osta oikein, pidä tiukasti kiinni.
4. Omaa realistiset odotukset.
5. Unohda neula, osta heinäsuopa.
6. Minimoi välistävetäjän osuus.
7. Et voi paeta riskiä.
8. Varo viimeisen sodan sotimista.
9. Siili pieksee ketun.
10. Pidä kurssisi.

Ensimmäinen sääntö sanoo, että älä osta eilisen menestyjää valitessasi huomisen pärjääjää. Bogle uskoo viimeisten vuosien menestyjien palaavan kohti keskinkertaisuutta. Hän uskoo osakemarkkinoiden tuottojen siirtyvän kohti keskimääräistä historiallista tuottotasoa hintojen heiluessa keskiarvotuottojen molemmin puolin. Toisin sanoen, hän uskoo osakkeiden todellisen arvon eli yritysten kassavirtojen nykyarvon määrittävän osakkeiden hintoja pitkällä aikavälillä. Hän uskoo arvon kasvavan suunnilleen samaa vauhtia läpi vuosikymmenien.

Toinen sääntö kertoo kärsivällisyydestä. Korkoa korolle ilmiö alkaa tuottamaan hitaasti, mutta sen aikaansaamia tuottoja ei voi estää. Tuotot tuhoutuvat, kun heräteostokset ja -myynnit tuhoavat sijoitusten arvoa. Keskimääräinen sijoittaja ei pääse lähelle keskiarvotuottoja, koska hän tekee liikaa kauppaa. Kaupankäynti tulee kalliiksi eikä sijoituksen vaihtaminen onnistu niin usein kuin sijoittajat uskovat. Bogle uskoo päätösten määrän vähentävän keskimääräistä laatua. Yksi hyvä päätös on hänestä vaikea ja useamman hyvän päätöksen tekeminen lähes mahdotonta.

Kolmas sääntö keskittyy oikeaan allokaatioon. Osakkeiden hän uskoo tuottavan pääoman ja tulojen kasvua ja joukkovelkakirjojen säilyttävän nykyiset tulot ja pääomat. Sijoittajan saadessa osakkeiden ja joukkovelkakirjojen suhteet kohdilleen, tulee ne tasapainottaa tasaisin väliajoin. Suhteiden miettiminen tulee aloittaa 50/50 jakaumasta ja osakepainoa voi nostaa mikäli on paljon aikaa, sijoitetut pääomat ovat kohtuulliset tuloihin verrattuna, nykytuloille on vähän tarvetta ja pystyy pitämään päänsä kylmänä hintojen laskiessa. Vanhetessa on laskettava osakkeiden määrää.

Neljäs sääntö sanoo, että osakemarkkinat tuottavat keskimäärin historiallisen tuloskasvun ja osinkoprosentin verran. Tuotto-odotuksia ei pidä muuttaa osakehintojen liikkeiden suunnan yleisen mielipiteen mukaan. Markkinoilla suurin osa sijoittajista muuttaa mieltään hintojen mukaan. Tämä vie hintoja pitkiäkin ajanjaksoja väärään suuntaan. Bogle on selvittänyt kaavan odotettavissa oleviin tuottoihin. Sitä ei pidä unohtaa, tapahtuu markkinoilla mitä vaan.

Viides sääntö suosittelee ostamaan indeksirahastoja yksittäisten osakkeiden, aktiivisten rahastojen tai joukkovelkakirjojen sijaan. Markkinariski on olemassa. Vain indeksirahastot tarjoavat tarpeeksi hajautusta. Kuudes sääntö käskee minimoimaan välistävetäjien aiheuttamat kustannukset. Sijoittaja ei tarvitse muita vaihtoehtoja kuin indeksirahastot, joissa on pienimmät kulut. Sijoittajat tekevät yhtenä joukkona yhtä paljon keskimäärin voittoa kuin markkinaindeksit, kun kuluja ei lasketa. Ne mukaanlukien kyseessä on miinussummapeli, jossa keskimääräinen pelaaja häviää kulujen verran.

Seitsemäs sääntö sanoo, että riskittömiä sijoituksia ei ole. Boglesta sijoittaja joutuu valitsemaan lähinnä sen mitkä riskit häntä koskevat. Laittamalla rahat säästötilille ei riskeeraa niiden nimellisarvoa, mutta todellisuudessa niiden arvo heikkenee pitkällä aikavälillä. On todennäköistä ettei sijoittaja pääse varallisuustavoitteeseen pitämällä rahansa säästötilillä. Bogle sanoo hyvin hajautetetun salkun tarjoavan uskomatonta varallisuuden kasvua pitkällä aikavälillä. Yritysten varallisuus ja tulokset kasvavat niiden sijoittaessa voittonsa liiketoimintaansa.

Kahdeksas sääntö sanoo, että liian suuri osa sijoittajista tekee päätöksensä lähimenneisyyden perusteella. Sijoittajat huolehtivat kohonneesta inflaatiosta, kun siitä on tullut yleisesti hyväksytty syy pelätä. Tällöin korkea inflaatio on yleensä jo laskemassa. Sijoittajat tekevät päätöksensä myydä yleensä vasta suurimman kurssilaskun jälkeen. Bogle sanoo ettei lähimenneisyyttä kannata hyljeksiä, mutta nykyiset sijoitustrendit eivät kestä yleensä kauan.

Yhdeksäs sääntö sanoo ketun tietävän monta asiaa, mutta siilin tietävän yhden loistoasian. Kettu kuvaa rahoituslaitosta, jossa työskentelee monia asioita osaavia tai monimutkaisiin markkinoihin tai strategioihin uskovia ammattilaisia. Siili kuvaa rahoituslaitosta missä uskotaan yhteen yksinkertaiseen asiaan: Pitkäaikainen sijoitusmenestys perustuu yksinkertaisuuteen. Rahoitusmaailman ketut perustelevat olemassaoloaan väittäen, että sijoittaja pärjää vain heidän markkinoiden asiantuntemuksellaan ja ymmärryksellään. Heidän apunsa maksaa liikaa. Siili uskoo strategiansa olevansa menestyksekäs, koska se on yksinkertainen ja sillä on matalat kustannukset.

Kymmenes sääntö sanoo ettei sijoittaminen ole helppoa. Se vaatii kurinalaisuutta, kärsivällisyyttä ja peräänantamattomuutta. Se vaatii sijoittajan toteuttavan itselleen sijoittamista varten luotuja sääntöjä. Hän ei usko suuriin salaisuuksiin tai indeksirahastosijoittamista monimutkaisempiin strategioihin vaan sijoittaa vuodesta toiseen tähän ideaan. Vaikka se ei ole ehkä paras strategia niin huonompia vaihtoehtoja on lukemattomia. Sijoittajan pitää yrittää välttää turhat houkutukset ja pitää kurssinsa sanoo Bogle.

John Bogle ja indeksirahastoista odotettavissa olevat tuotot

Odotettavissa olevat tuotot

Yritykset kasvavat suurena joukkona suunnilleen samaa vauhtia kuin kansantalouden nimellinen bruttokansantuote. Boglen mukaan Yhdysvaltain BKT on kasvanut kuusi prosenttia ja todellinen kasvu on ollut kolme prosenttia inflaation jälkeen. Yhdysvallat ovat markkinatalousmyönteisin valtio, joten muihin maihin sijoittaessa talouskasvu ei ehkä vastaa edellämainittua. Mitä enemmän valtio puuttuu yritysten asioihin sitä enemmän yritysten kasvu voi heittää BKT:n nimelliskasvusta. Lisäksi on sanottava, että lähtökohdan ollessa matalalla voi kansantaloudelta odottaa kovempaa kasvua mikäli markkinatalouteen siirtyminen alkaa kiihtymään. Tämä ei aina näy pörssikursseista, joten nopea talouskasvu ei suoraan tarkoita, että maan pörssiin kannattaisi sijoittaa.

Yritysten liikevaihdon kasvu ei korreloi suoraan yritysten voittojen kanssa. Voitoista menevät verot. Yhdysvalloissa yritysten voitot verojen jälkeen ovat kasvaneet vuosittain keskimäärin 5.6%:ia vuoden 1929 jälkeen Boglen kirjan Enough mukaan. Se julkaistiin 2008, joten se ei ole täsmälleen oikea luku nykypäivään suhteutettuna. Se on tarpeeksi tarkka tähän tarkoitukseen. Samaan aikaan BKT kasvoi 6.6%:ia. Sijoittajan tuotot eivät riipu vain tuloskasvusta vaan he saavat myös osinkoja.

Bogle arvioi seuraavalle kymmenelle vuodelle indeksirahastojen tuottoja kaavalla johon kuuluu historiallisen tuloskasvuprosentin ja nykyisen osinkoprosentin lisäksi niin sanottu spekulatiivinen tuloskasvu. Jälkimmäisen osan hahmottamiseen hän käyttää osakkeiden nykyistä P/E-lukua vertaamalla sitä P/E-lukuun 15. Spekuloidun tulon muuttuessa, muuttuu myös odotettavissa olevat tuotot. Se saadaan laskemalla kuinka paljon nykyisen P/E-luvun täytyy prosenteissa muuttua, jotta se menisi 15:sta. (Kaikki historiasta otetut tuotot on saatu Boglen kirjasta Enough):

((20-15)/(20))*100%=-25% (noin -3% per annum)

Arvioidaan mahdollisia tulevia tuottoja nykytilanteessa. Käytetään historiallisena tuloskasvuprosenttina 5.6%:ia, jonka omistajat saavat verojen jälkeen. Lisätään nykyinen osinkoprosentti: 2.0% ja spekulatiivinen tuotto mikä on noin -3%. Saadaan laskutoimituksen jälkeen 4.6%:ia vuotuiseksi tuloprosentiksi. Tämän jälkeen arvioidaan kulut nimellistuottoa varten. Sen laskemisen jälkeen arvioidaan inflaation vaikutus seuraavan kymmenen vuoden aikana. Edellämainitut luvut pätevät parhaiten S&P500-indeksirahastoihin. Yhdysvaltoihin suuriin yrityksiin sijoittaviin aktiivisiin osakerahastoihin voi hyödyntää samoja laskuja, kun päivittää kulut. Laskutapaa voi soveltaa muihin indeksirahastoihin. Luvut on päivitetttävä indeksien mukaan. Mitä kapitalistisemmasta yhteiskunnasta on kyse sitä paremmin laskutapa sopii.

Bogle suosittelee laittamaan salkkuun myös joukkovelkakirjoja. Hän suosittelee käyttämään niihin sijoittamiseen korkoindeksirahastoja. Niiden osuuteen salkussa hän antaa nyrkkisäännön, että mitä iäkkäämpi henkilö sitä enemmän niiden osuutta pitää nostaa. Niiden tuoton hän olettaa olevan lähellä nykyistä Yhdysvaltojen kymmenen vuoden valtionlainojen korkoa. Hän pitää lähtökohtaisesti parhaimpana salkun allokaationa 60/40 osakkeissa ja lainoissa. Pidän allokaatiota parempana vaihtoehtoja eläkeikää lähestyville sijoittajille sijoitushorisontin ollessa keskipitkä eli noin kymmenen vuotta. Nykytilanne korkojen suhteen on huono. Vanguardin korkoindeksirahastoista keskipitkien laina-aikojen indeksikorkorahasto sisältää noin 70%:ia Yhdysvaltain joukkovelkakirjoja ja 30%:ia yritysten.

John Bogle, Miksi indeksirahastoissa on pienemmät kulut?

Miksi indeksirahastoissa on pienemmät kulut?

Perimmäinen syy rahastojen myyntiin on voittojen tekeminen omistajille. Monissa indeksirahastoissa omistajia ovat sijoittajat. Omistajien ei tarvitse tehdä rahaa sijoittajien kustannuksella. Tilanne muuttuu, kun omistajat eivät ole sijoittajia. Rahastot omistava yritys tarjoaa lähes kaikki rahastojen tarvitsemat tukitoimet, kuten sijoituskonsultoinnin, jakelun, markkinoinnin, lakipalvelut ja kirjanpidon. Molemmissa rakennelmissa pyritään maksimoimaan omistajien voitot. Se mikä erottaa nämä kaksi rakennelmaa on, että jälkimmäisessä rakenteessa on kaksi tahoa, jotka haluavat saada mahdollisimman paljon voittoa. Toisin sanoen, rahastojen kulut kasvavat, koska rahastoyhtiö haluaa voittoa sijoittajien kustannuksella.

Sijoittaja maksaa suuren määrän kuluja. Toimeksiannot, hallinnointikulut, neuvonantajien palkkiot, markkinointi, lakimiespalvelut, jne. Kulut ovat suurempia aktiivisissa rahastoissa kuin passiivisissa indeksirahastoissa. Useissa tapauksissa kulut kasvavat, koska niiden kasvatus on rahastoyhtiön etu. Lisäksi sijoittajan maksettavaksi tulevat verot.

Kaupankäyntitiheys on kasvanut viime vuosikymmenien aikana. Vuonna 1951 osakkeiden kiertonopeus oli noin 15%:ia. Viime vuosina kiertonopeus on ollut yli 200%:ia. Yksi merkittävä syy muutokseen on kaupankäyntikulujen tippuminen murto-osaan. Tässä voidaan yleistää kasvavien kaupankäyntikulujen keskimäärin vähentävän tuottoja. Pahimmassa tapauksessa lisääntyneen kaupankäyntiheyden muutos johtuu siitä, että toimeksiantojen palkkiot kerää rahaston omistava yritys. Hallinnointikulut vaihtelevat. Ne voivat olla suuret riippumatta todellisista kuluista. Hallinnointikulut ilmoitetaan, kun rahastoja myydään. Ne eivät ole samalla tavalla piilokuluja, kuten osakkeiden kaupankäyntikulut.

Markkinointikustannukset maksavat rahasto-osuuksien omistajat. Hyvällä tahdollakaan ei voida todistaa markkinoinnin parantavan tuottoja keskimääräisessä rahastossa. Se voi lisätä rahasto-osuuksien omistajia mikä voi lisätä skaalaetuja vähentäen kaupankäyntikuluja. Toisaalta monet strategiat lakkaavat toimimasta sijoitettavien varojen määrän kasvaessa liian suureksi. Lisäksi suurten numeroiden laki sanoo, että suuremmilla rahasummilla on vaikeampaa tehdä suurempia prosentuaalisia tuottoja. Markkinoinnin yksi ongelma sijoittajan kannalta on, että rahastoja markkinoidaan lähinnä suurimman menestyksen jälkeen. 

Se minkä verran kustannukset syövät rahastosijoittajien tuottoja on mielenkiintoinen asia. Indeksirahastoissa ne ovat veroja ja inflaatiota lukuunottamatta keskimäärin alle prosentin. Bogle on arvioinut, että osakerahastoissa kaikki hallinnointikulut, kuten toimeksiannot, hallinnointipalkkiot, lakipalvelut ja markkinointi ovat suunnilleen 2%:ia vuodessa. Hän olettaa verojen kustannuksiksi vuodessa noin 1.5%:ia, kun lasketaan luovutusvoittoverot ja tuloverot, jotka tarkoittavat osingoista maksettavia veroja. Verojen osuus on luokkaa pienempi indeksirahastoissa. Bogle ei sano suoraa arviota. Oma arvioni on noin prosentin.

Näistä voidaan vetää johtopäätös, että indeksirahastoihin sijoittaminen säästää kuluina puolitoista prosenttia vuosittain aktiivisiin osakerahastoihin verrattuna. Boglen mukaan vuosina 1980-2005 tekivät aktiiviset osakerahastot vuosittain keskimäärin voittoa 10.0%:ia. Samalla ajanjaksolla S&P500-indeksirahasto teki vuosittain voittoa 12.3%:ia. Ero vuosittaisina prosentteina ei tunnu suurelta, mutta pidemmällä aikavälillä ero kasvaa. 1000€:a olisi 25:ssä vuodessa kasvanut indeksirahastossa yli 18000€:n, mutta aktiivisessa rahastossa vain vajaaseen 11000€:n. Tämä ei kerro yksittäisistä rahastoista, mutta se kertoo jotain todennäköisyyksistä.

John Bogle, Miksi indeksirahastoissa on pienemmät kulut

Miksi indeksirahastoissa on pienemmät kulut?

Perimmäinen syy rahastojen myyntiin on voittojen tekeminen omistajille. Monissa indeksirahastoissa omistajia ovat sijoittajat. Omistajien ei tarvitse tehdä rahaa sijoittajien kustannuksella. Tilanne muuttuu, kun omistajat eivät ole sijoittajia. Rahastot omistava yritys tarjoaa lähes kaikki rahastojen tarvitsemat tukitoimet, kuten sijoituskonsultoinnin, jakelun, markkinoinnin, lakipalvelut ja kirjanpidon. Molemmissa rakennelmissa pyritään maksimoimaan omistajien voitot. Se mikä erottaa nämä kaksi rakennelmaa on, että jälkimmäisessä rakenteessa on kaksi tahoa, jotka haluavat saada mahdollisimman paljon voittoa. Toisin sanoen, rahastojen kulut kasvavat, koska rahastoyhtiö haluaa voittoa sijoittajien kustannuksella.

Sijoittaja maksaa suuren määrän kuluja. Toimeksiannot, hallinnointikulut, neuvonantajien palkkiot, markkinointi, lakimiespalvelut, jne. Kulut ovat suurempia aktiivisissa rahastoissa kuin passiivisissa indeksirahastoissa. Useissa tapauksissa kulut kasvavat, koska niiden kasvatus on rahastoyhtiön etu. Lisäksi sijoittajan maksettavaksi tulevat verot.

Kaupankäyntitiheys on kasvanut viime vuosikymmenien aikana. Vuonna 1951 osakkeiden kiertonopeus oli noin 15%:ia. Viime vuosina kiertonopeus on ollut yli 200%:ia. Yksi merkittävä syy muutokseen on kaupankäyntikulujen tippuminen murto-osaan. Tässä voidaan yleistää kasvavien kaupankäyntikulujen keskimäärin vähentävän tuottoja. Pahimmassa tapauksessa lisääntyneen kaupankäyntiheyden muutos johtuu siitä, että toimeksiantojen palkkiot kerää rahaston omistava yritys. Hallinnointikulut vaihtelevat. Ne voivat olla suuret riippumatta todellisista kuluista. Hallinnointikulut ilmoitetaan, kun rahastoja myydään. Ne eivät ole samalla tavalla piilokuluja, kuten osakkeiden kaupankäyntikulut. 

Markkinointikustannukset maksavat rahasto-osuuksien omistajat. Hyvällä tahdollakaan ei voida todistaa markkinoinnin parantavan tuottoja keskimääräisessä rahastossa. Se voi lisätä rahasto-osuuksien omistajia mikä voi lisätä skaalaetuja vähentäen kaupankäyntikuluja. Toisaalta monet strategiat lakkaavat toimimasta sijoitettavien varojen määrän kasvaessa liian suureksi. Lisäksi suurten numeroiden laki sanoo, että suuremmilla rahasummilla on vaikeampaa tehdä suurempia prosentuaalisia tuottoja. Markkinoinnin yksi ongelma sijoittajan kannalta on, että rahastoja markkinoidaan lähinnä suurimman menestyksen jälkeen. 

Se minkä verran kustannukset syövät rahastosijoittajien tuottoja on mielenkiintoinen asia. Indeksirahastoissa ne ovat veroja ja inflaatiota lukuunottamatta keskimäärin alle prosentin. Bogle on arvioinut, että osakerahastoissa kaikki hallinnointikulut, kuten toimeksiannot, hallinnointipalkkiot, lakipalvelut ja markkinointi ovat suunnilleen 2%:ia vuodessa. Hän olettaa verojen kustannuksiksi vuodessa noin 1.5%:ia, kun lasketaan luovutusvoittoverot ja tuloverot, jotka tarkoittavat osingoista maksettavia veroja. Verojen osuus on luokkaa pienempi indeksirahastoissa. Bogle ei sano suoraa arviota. Oma arvioni on noin prosentin.

Näistä voidaan vetää johtopäätös, että indeksirahastoihin sijoittaminen säästää kuluina puolitoista prosenttia vuosittain aktiivisiin osakerahastoihin verrattuna. Boglen mukaan vuosina 1980-2005 tekivät aktiiviset osakerahastot vuosittain keskimäärin voittoa 10.0%:ia. Samalla ajanjaksolla S&P500-indeksirahasto teki vuosittain voittoa 12.3%:ia. Ero vuosittaisina prosentteina ei tunnu suurelta, mutta pidemmällä aikavälillä ero kasvaa. 1000€:a olisi 25:ssä vuodessa kasvanut indeksirahastossa yli 18000€:n, mutta aktiivisessa rahastossa vain vajaaseen 11000€:n. Tämä ei kerro yksittäisistä rahastoista, mutta se kertoo jotain todennäköisyyksistä.