Graham ja osingot

Osingoista

Osakesijoittajilla on kaksi tulonlähdettä: osingot ja realisoitu arvonnousu. Jälkimmäisen suuruus mitataan osto- ja myyntihintojen erotuksena. Osinkojen suuruudesta päättävät osakkeenomistajat yhtiökokouksissa. Yrityksen hallitus ehdottaa osinkoa, jonka yhtiökokous joko hyväksyy tai ei. Osingonsaajan ja yrityksen edut eivät aina ole samat. Pitkäaikaisen sijoittajan pitää aina kysyä itseltään: ”Pystyykö yritys sijoittamaan ehdotetun osingon paremmin tuottavaan liiketomintaan kuin mitä itse pystyn sen uudelleensijoittamalla ansaitsemaan, kun otan huomioon osinkoverot?” Jos vastaus on ei niin suuri osinko on hyvä asia. Asia ei ole ihan niin yksinkertainen, joten seuraavissa kappaleissa lisää asiasta Grahamin miettein.

Yritysten pääomatarpeet ovat erilaiset, kuten Graham totesi. Analyysin tekijä joutuu arvioimaan kuinka hyvin yrityksen osinkopolitiikka vastaa sen pääomatarpeita. Velkaantuneet yritykset eivät voi jakaa voittoja omistajille, kuten velattomat. Hyvä yritys maksaa säännöllisesti osinkoa ja saa kasvatettua sitä vuosien varrella. Toinen mahdollisuus on kyetä ostamaan omia osakkeita liiketoiminnan arvoa halvemmalla hinnalla. Tämä vaihtoehto voi olla parempi omistajille. Tästä lisää Buffettista kertovassa luvussa. 

 

Yrityksillä on kolme syytä jättää jakamatta pääomiaan:

1. Taloudellisen pääomatilanteen parantaminen
2. Kapasiteetin kasvattaminen
3. Pääomien ylikapasiteetin purkaminen

Ensimmäinen ja kolmas syy voivat ensisilmäyksellä näyttää samalta, mutta kolmas syy tarkoittaa pääomien jättämistä yritykseen joukkovelkakirjojen pääomien ja korkojen maksuja varten. Ensimmäinen syy tarkoittaa käteisvarallisuuden keräämistä. Kun johto jättää jakamatta tehtyjä voittoja ja kasvattaa ylijäämää, se lähettää signaalin omistajille, että se pystyy kasvattamaan näillä pääomilla tulevaisuudessa maksettavia osinkoja. Ylijäämän hyötykäyttö tulevia tuottoja kasvattaessa on syy jättää pääomia yritykseen. Analyytikon tulee arvioida kasvattaisivatko yritykseen jätetyt voittovarat enemmän toiseen kohteeseen sijoitettuna. Lisäksi hänen tulee arvioida johdon lähettämän signaalin paikkansapitävyyttä tarkastelemalla miten yritykseen jätetyt pääomat ovat aiemmin tuottaneet. Johdon signaalit eivät aina vastaa todellisuutta. 

 

Pienen osingon jakaminen lähtee yleensä oletuksesta, että yrityksen ja omistajan etu on sama. Pääomien kasvattaminen on yrityksen etu, mutta omistajien etuja se ei suoraan aja. Joskus yrityksen etu on omistajille haitta. Tämä koskee niitä pääomia, joita yritys ei pysty järkevästi käyttämään tulevien tuottojen kasvattamiseen. Yrityksen tuloksentekoky ei ole suoraan verrannollinen sen kasvattamiin pääomiin. Kun yritys jättää dollarin pääomiin, tulee sen pystyä kasvattamaan yrityksen arvoa vähintään dollarilla. Yrityksen ei tule myöskään jakaa liikaa osinkoja mikäli se pystyy tuottamaan jokaisella dollarilla lisäarvoa omistajilleen. 

 

Johtajat voivat olla suurin este järkevän osingonjaon tiellä mikäli omistajat eivät perää oikeuksiaan. Yritysjohto yleensä määrittää osingonjakopolitiikan tekemällä ehdotuksen voitonjaosta yhtiökokoukselle. Omistajat harvoin ymmärtävät omaa etuaan eivätkä puutu tarpeeksi osingonjakoehdotuksiin. Seurauksena on usein yritysjohdon aseman väärinkäyttö, koska monissa tapauksissa johtoryhmä koostuu pienestä sisäpiiristä, jossa kaikki ovat kavereita. Toinen syy on yritysjohdon tarve yksinkertaistaa yrityksen taloudenhoitoa säilyttämällä liiallisia pääomia. Heillä on myös taipumus kasvattaa yritystä käyttämällä liikaa ylijäämää kasvattaakseen omaa hiekkalaatikkoaan saadakseen parempaa palkkaa ja kasvattaakseen mainettaan. Tämä tapahtuu kasvattamalla yrityksen kykyä valmistaa tuotteita tai tarjota palveluita joko orgaanisesti tai yritysostoilla.

johtopäätöksiä:

Maksettuina osinkoina saatu dollari on omistajalle keskimäärin parempi vaihtoehto kuin dollari yrityksen ylijäämään kertyneenä. Yrityksen pitää käyttää riittävä osa tehdyistä voitoista tuloksentekokykynsä kasvattamiseen ja riittävä osa omistajille jaettaviin osinkoihin. Mikäli osinko on verrattain pieni, tulee omistajan vaatia yritykseltä poikkeuksellista kykyä sijoittaa yritykseen jätetyt voittovarat tehokkaasti. Valitettavasti tämä on Grahamista harvinaista. 

 

Joskus omistajat hyötyvät vähäisestä voitonjaosta paremman tuloksentekokyvyn tehdessä suurempia tuloksia tulevaisuudessa. Markkinat voivat pitää osakkeen hinnan alhaalla, koska ne eivät ymmärrä pienten osinkojen hyötyjä tässä tapauksessa. Omistajat voivat hyötyä suurista osingoista, koska uudelleensijoitetut voitot eivät paranna yrityksen tuloksentekokykyä tarpeeksi tai ne eivät ole todellisia voittoja vaan pakollisia reservejä, jotka on pakko jättää yritykseen. Usein sijoittajat sekoittavat nämä asiat keskenään, koska sijoittavat suurempien osinkojen vuoksi ja äänestävät voittovarojen uudelleensijoittamisen puolesta. 

 

Osakkeenomistajien tulisi tehdä viisaita päätöksiä voitonjaon suhteen eikä jättää voitonjakoa vain johtajien ehdotuksen armoille. Yksittäistapaukset voivat vaatia erityispäätöksiä. Joskus on järkevää jättää suuri osa voitoista yrityksen pääomiin ja toisinaan voitonjako voidaan suorittaa lähes kokonaan osinkojenmaksulla. Jokaisen päätöksen pitää olla yksilöllinen riippuen yrityksen tilanteesta. Jokaisen omistajan tulee harkita voitonjakoa itse omista lähtökohdistaan ja tehdä päätöksensä miten yhtiökokouksessa äänestää.