Philip A. Fisher ja hajauttaminen

Hajauttamisesta

Hajauttamista ei pidä yliarvostaa. Osakemäärät eivät suoraan kerro hajautuksen suuruudesta, jos niiden määrä ei ole kymmeniä. Yksittäisten yritystenkin liiketoiminnat voivat olla hajautettuja. Suurin osa Helsingin pörssin yritysten liiketoiminnasta tapahtuu ympäri maailmaa. Yritysten asiakkaat voivat toimia eri toimialoilla. Yksi esimerkki tästä on kemianteollisuus. Lisäksi sijoittajan omistamat yritykset voivat toimia samalla alalla ja taistella toisiaan vastaan. 

Fisher kirjoitti: ”Yleensä suuri hajautus ei kerro loistosijoittajasta vaan epävarmasta yksilöstä.” Suuri osa sijoituksista menee keskinkertaisiin kohteisiin sijoittajan hajauttaessa rahansa useisiin osakkeisiin. Lisäksi sijoittajan on vaikea seurata suurta yritysmäärää. Keskitettyjen salkkujen vaaroista pidetään niin kovaa meteliä, että sijoittajat ostavat niin monia osakkeita etteivät he tiedä sijoituskohteistaan tarpeeksi. Riittämättömillä tiedoilla tehdyt sijoitukset ovat todennäköisesti vaarallisempia kuin liian vähäinen hajautus. 

Eri osakelajien määrän tarpeellisuus riippuu monesta asiasta. Sijoittaja voi saada samanlaisen hajautuksen sijoittamalla viiteen osakkeeseen kuin viiteenkymmeneen. Monien yritysten liiketoiminnat on hajautettu, kun toisten on keskitetty. Buffettin Berkshire Hathaway on hajautettu. Syklisten osakkeiden määrän kasvaessa pitää myös hajauttaa enemmän. Myös yhden asiakkaan tai yhden huippujohtajan yritykset tarvitsevat suuremman hajautuksen kuin useampien. Jokaisen tilanne on erilainen ja Fisher jakaa sijoituskohteet kolmeen eri tyyppiin hajautuksen kannalta.

A) Suuret, tulosta ja liiketoimintaa kasvattavat yritykset. Yksittäisten yritysten osuus ei saa ostohetkellä olla yli 20%:ia koko salkusta. Tällöin sijoittajalla pitää olla vähintään viittä yritystä. Yritysten liiketoiminnot eivät saa olla päällekkäisiä. Mikäli näin on niin hajautusta pitää kasvattaa. Fisher huomauttaa, että osuutta yli 20%:n päälle kasvattavia yrityksiä ei pidä alkaa myymään hajautuksen vuoksi. Sijoittajan pitää sen sijaan olla varma yrityksen tulevaisuuden jatkumisesta yhtä kirkkaana. 

B) keskikokoiset, tulosta ja liiketoimintaa kasvattavat yritykset. Yksittäisten yritysten osuus ei saa ostohetkellä ylittää 10%:ia salkusta eli salkussa on vähintään kymmenen eri yrityksen osakkeita. Näillä yrityksillä pitää olla hyvä johtoryhmä usealla pätevällä jäsenellä varustettuna. Niiden liiketoiminnot voivat olla hieman päällekkäisiä. 

C) Pienet yritykset, jotka voivat tuottaa suuria voittoja ja tappioita. Yksittäisten yritysten osuus ei saa olla ostohetkellä yli 5%:ia salkusta eli salkussa on vähintään kahdenkymmenen yrityksen osakkeita. Näihin yrityksiin pitäisi laittaa vain rahaa, jotka voi varmasti hävitä. Nämä yritykset joko yleensä kaatuvat tai niistä kehittyy B-ryhmän yrityksiä, kunhan ylin johto saa lisää syvyyttä, liiketoiminta kasvaa ja kilpailukyky kehittyy. 

Todellisuudessa sijoittajalla voi olla eri ryhmien osakkeita, joten sekin lisää hajautusta mikäli kaikki yritykset eivät toimi samalla alalla. Fisheristä vain poikkeustapauksissa voi sijoittajat luopua näistä periaatteista eli sijoittajan hyväksyessä omat virheensä mikä tarkoittaa osakkeiden myymistä. Virheitä jokainen tekee, joten hajautusta pitää myös harjoittaa. Suuresti hajautettu salkku tuottaa tuloksia, jotka ovat lähellä keskinkertaisuutta. Moniin osakkeisiin sijoittaessa keskinkertaiset osakkeet tai sitä heikommat heikentävät sijoitusten tuottoja keskiarvoisiksi. Indeksirahastot ajavat nykypäivänä saman asian, joten on turha hajauttaa liikaa ilman niitä.