Philip A. Fisher yritysvierailuista ja osingoista

Yritysvierailuista

Viidentoista kohdan kysymyspatteristo valmisti Fisherin yritysjohdon tapaamiseen. Ilman niiden läpikäyntiä ei hän olisi pystynyt tekemään oikeita kysymyksiä. Lisäksi hän ei olisi pystynyt kysymään lisäkysymyksiä saatuihin vastauksiin. Hän valmisteli kysymyslistat ennen yritysvierailuja. Hän halusi olla valmistunut tapaamiseen, jotta pystyi tuottamaan lisäarvoa myös vastaajille. Täten hän paransi mahdollisuuksiaan tavata johtoa uudestaan. 

Yritysjohdon tapaamisen tulisi antaa sijoittajalle yksityiskohtia vastauksista kahteen yleiseen kysymykseen. Ensimmäinen on kuinka hyviä ovat liiketoiminnan toimintatavat ja toinen on se kuinka hyvin niitä toteutetaan. Ensimmäistä kysymystä selvittäessä sijoittajan pitää keskittyä ymmärtämään mm. kuinka hyvin yritys välttää perusvirheitä, kuten työilmapiirin heikkenemiseen johtavia epäkohtia. Tällaisten kysymysten päämäärä on varmistaa ettei yritystä johdeta huonosti. Poikkeuksellisen hyvän johtamisen ymmärtäminen vaatii vastauksien löytämistä vaativampiin kysymyksiin, kuten kuinka hyvin myyntiorganisaation työntekijät ovat koulutettu. 

Monet puhuvat paremmin kuin toteuttavat puhumaansa. Toimintatapojen hyvyys ei riitä mikäli niitä noudatetaan huonosti. Tämän ymmärtäminen ja oikeiden johtopäätösten tekeminen on elintärkeää, koska johtajat oppivat sanomaan niitä asioita, joita sijoittajat haluavat kuulla. Monet yritykset väittävät huolehtivansa työntekijöistään samaan aikaan, kun ylin johto on sotajalalla ja työntekijät lakossa. Kaikki ylimmän johdon puheet pitäisi tarkistaa tahoilta, jotka ovat olleet heidän kanssaan tekemisissä. 

Fisheristä sijoituskohteen liiketoiminnan koon ollessa riittävä, on sijoittajan keskityttävä noin viiteen jäseneen ylimmässä johdossa. Yhden tai kahden jäsenen pätevyys ei ole tarpeeksi. Todennäköisesti sijoittaja ei tapaa useampaa jäsentä, joten hänen täytyy käyttää verkostoaan määritellessään johdon laatua. Riittävät taustatiedot auttavat sijoittajaa ymmärtämään paremmin tapaamiaan henkilöitä ja heidän kykyjään. Niiden avulla sijoittaja voi vahvistaa jo ennen tapaamistaan tekemiään arvioita heistä. 

Yksi parhaimmista Fisherin tekemistä kysymyksistä johdolle oli ”Mitä te teette nyt mitä kilpailijanne eivät vielä tee?” Tämän kysymyksen dynamiikka keskittyy sanaan vielä, koska suurin osa yritysjohtajista ei osaa vastata siihen. Suurin osa yrityksistä ei tee mitään mitä muut eivät tekisi eikä suurin osa johtajista ole koskaan kysynyt sitä itseltään. Kysymys viittaa johtajuuteen liiketoiminta-alalla oli kyse asiakaspalvelun, työntekijöiden, tuotteiden tai sijoittajasuhteiden kehittämisestä.

Osingoista

Erilaiset osingonmaksupainotukset voivat sekoittaa sijoittajien ajatuksia. Voittojen jättäminen yritykseen voi olla järkevää mikäli ne käytetään uusien tuotteiden julkaisemiseen, tehtaiden rakentamiseen tai kustannustehokkaampien laitteiden ostamiseen, jne. Kaikissa yrityksissä ei ole yhtä suurta tarvetta investoida tehokkaampaan tuotantoon. Sijoittajan tehtävä on arvioida kuinka suuren määrän pääomia yritys tehostamiseen tarvitsee. Yritykseen jätettävien pääomien tulee maksimoida omistajien saamat tuotot. Sijoittajilla on erilaiset osingonsaamistarpeet. 

Sijoittajat eivät saa aina täyttä hyötyä pääomien jättämisestä yritykseen osingonmaksun sijaan. Pahin syy tähän on, että yritysjohto on huonolaatuinen eikä saa yritykseen jätetyille pääomille tuottoa vaan käyttää pääomat tehottomien toimintojen laajentamiseen tehostamisen sijaan. Ylin johto voi laajentaa toimintaa perustellakseen palkkojensa kasvattamisen mikä on suoraan pois omistajilta. Tällaiset yritykset eivät täytä Fisherin viidentoista kohdan ehtoja. Ehdot täyttävät yritykset taas löytävät ylimääräiselle rahalle käyttöä yrityksen kehittämisessä. 

Johto voi kerätä liikaa käteistä myös on turvallisuudentunteensa kasvattamiseen. Tämä voi tapahtua tiedostamatta. Joskus pääomaa pitää kerätä, koska asiakkaat tai sääntelijät haluavat investointeja, jotka eivät vaikuta positiivisesti kassavirtaan, mutta vähentävät sitä mikäli niitä ei tehdä. Tällaisia asioita ovat muun muassa ilmastointi ja viranomaisten pakottamat investoinnit, kuten laivojen rikkipesurit. 

Sijoittajan pitää arvioida yrityksen osingonjakopolitiikkaa tasaisin väliajoin, koska pääomien investointitarpeet voivat muuttua. Tätä ei tarvitse tehdä joka vuosi. Tarpeet harvoin muuttuvat yhtäkkiä. Politiikkaa pitää arvioida pitkän aikavälin tuotot mielessä, koska se on hyödyllisintä. Sijoittajalle tärkein asia osinkopolitiikassa on sen ennustettavuus. Järkevä sijoittaja suunnittelee asioitaan eteenpäin, joten ennustettavuus on tärkeää. Yrityksen pitää kertoa sijoittajille osinkopolitiikkansa ja pitää sanansa. Fisheristä yrityksen pitää kertoa kuinka monta prosenttia vuosittaisesta tuloksestaan se jakaa osinkoina sijoittajilleen. Osinkoprosentilla voi olla vaihteluväli. Fisher käytti esimerkkinä 25-40%:ia tuloksesta. 

Prosentti on sopivin, kun se ei vaaranna pitkän aikavälin tuloskasvua vaan pyrkii maksimoimaan sen. Mahdollisuudet tuloskasvuun maksimoidaan harvoin jättämällä koko tulos yrityksen pääomaan. Fisheristä korkean osinkoprosentin tarjoavat yritykset tekevät sijoittajalle pitkällä aikavälillä karhunpalveluksen, koska se harvoin maksimoi tuloskasvun. Tulosta kasvattamalla osingot suurenevat osinkoprosentin pysyessä samana mikä kasvattaa sijoittajan tuloja. Tästä huolimatta yritys sai Fisheristä nostaa osinkoa vain, kun yrityksellä on tarpeeksi tuloja kasvattaakseen liiketoimintaa, sen tuottoja ja sillä on mahdollisuus maksaa suurempaa osinkoa tulevaisuudessakin. Fisheristä oli elintärkeää ettei yritys laske osinkoaan kuin suuressa hädässä, koska se vaikuttaa osakkeen arvostukseen.

Graham ja osingot

Osingoista

Osakesijoittajilla on kaksi tulonlähdettä: osingot ja realisoitu arvonnousu. Jälkimmäisen suuruus mitataan osto- ja myyntihintojen erotuksena. Osinkojen suuruudesta päättävät osakkeenomistajat yhtiökokouksissa. Yrityksen hallitus ehdottaa osinkoa, jonka yhtiökokous joko hyväksyy tai ei. Osingonsaajan ja yrityksen edut eivät aina ole samat. Pitkäaikaisen sijoittajan pitää aina kysyä itseltään: ”Pystyykö yritys sijoittamaan ehdotetun osingon paremmin tuottavaan liiketomintaan kuin mitä itse pystyn sen uudelleensijoittamalla ansaitsemaan, kun otan huomioon osinkoverot?” Jos vastaus on ei niin suuri osinko on hyvä asia. Asia ei ole ihan niin yksinkertainen, joten seuraavissa kappaleissa lisää asiasta Grahamin miettein.

Yritysten pääomatarpeet ovat erilaiset, kuten Graham totesi. Analyysin tekijä joutuu arvioimaan kuinka hyvin yrityksen osinkopolitiikka vastaa sen pääomatarpeita. Velkaantuneet yritykset eivät voi jakaa voittoja omistajille, kuten velattomat. Hyvä yritys maksaa säännöllisesti osinkoa ja saa kasvatettua sitä vuosien varrella. Toinen mahdollisuus on kyetä ostamaan omia osakkeita liiketoiminnan arvoa halvemmalla hinnalla. Tämä vaihtoehto voi olla parempi omistajille. Tästä lisää Buffettista kertovassa luvussa. 

 

Yrityksillä on kolme syytä jättää jakamatta pääomiaan:

1. Taloudellisen pääomatilanteen parantaminen
2. Kapasiteetin kasvattaminen
3. Pääomien ylikapasiteetin purkaminen

Ensimmäinen ja kolmas syy voivat ensisilmäyksellä näyttää samalta, mutta kolmas syy tarkoittaa pääomien jättämistä yritykseen joukkovelkakirjojen pääomien ja korkojen maksuja varten. Ensimmäinen syy tarkoittaa käteisvarallisuuden keräämistä. Kun johto jättää jakamatta tehtyjä voittoja ja kasvattaa ylijäämää, se lähettää signaalin omistajille, että se pystyy kasvattamaan näillä pääomilla tulevaisuudessa maksettavia osinkoja. Ylijäämän hyötykäyttö tulevia tuottoja kasvattaessa on syy jättää pääomia yritykseen. Analyytikon tulee arvioida kasvattaisivatko yritykseen jätetyt voittovarat enemmän toiseen kohteeseen sijoitettuna. Lisäksi hänen tulee arvioida johdon lähettämän signaalin paikkansapitävyyttä tarkastelemalla miten yritykseen jätetyt pääomat ovat aiemmin tuottaneet. Johdon signaalit eivät aina vastaa todellisuutta. 

 

Pienen osingon jakaminen lähtee yleensä oletuksesta, että yrityksen ja omistajan etu on sama. Pääomien kasvattaminen on yrityksen etu, mutta omistajien etuja se ei suoraan aja. Joskus yrityksen etu on omistajille haitta. Tämä koskee niitä pääomia, joita yritys ei pysty järkevästi käyttämään tulevien tuottojen kasvattamiseen. Yrityksen tuloksentekoky ei ole suoraan verrannollinen sen kasvattamiin pääomiin. Kun yritys jättää dollarin pääomiin, tulee sen pystyä kasvattamaan yrityksen arvoa vähintään dollarilla. Yrityksen ei tule myöskään jakaa liikaa osinkoja mikäli se pystyy tuottamaan jokaisella dollarilla lisäarvoa omistajilleen. 

 

Johtajat voivat olla suurin este järkevän osingonjaon tiellä mikäli omistajat eivät perää oikeuksiaan. Yritysjohto yleensä määrittää osingonjakopolitiikan tekemällä ehdotuksen voitonjaosta yhtiökokoukselle. Omistajat harvoin ymmärtävät omaa etuaan eivätkä puutu tarpeeksi osingonjakoehdotuksiin. Seurauksena on usein yritysjohdon aseman väärinkäyttö, koska monissa tapauksissa johtoryhmä koostuu pienestä sisäpiiristä, jossa kaikki ovat kavereita. Toinen syy on yritysjohdon tarve yksinkertaistaa yrityksen taloudenhoitoa säilyttämällä liiallisia pääomia. Heillä on myös taipumus kasvattaa yritystä käyttämällä liikaa ylijäämää kasvattaakseen omaa hiekkalaatikkoaan saadakseen parempaa palkkaa ja kasvattaakseen mainettaan. Tämä tapahtuu kasvattamalla yrityksen kykyä valmistaa tuotteita tai tarjota palveluita joko orgaanisesti tai yritysostoilla.

johtopäätöksiä:

Maksettuina osinkoina saatu dollari on omistajalle keskimäärin parempi vaihtoehto kuin dollari yrityksen ylijäämään kertyneenä. Yrityksen pitää käyttää riittävä osa tehdyistä voitoista tuloksentekokykynsä kasvattamiseen ja riittävä osa omistajille jaettaviin osinkoihin. Mikäli osinko on verrattain pieni, tulee omistajan vaatia yritykseltä poikkeuksellista kykyä sijoittaa yritykseen jätetyt voittovarat tehokkaasti. Valitettavasti tämä on Grahamista harvinaista. 

 

Joskus omistajat hyötyvät vähäisestä voitonjaosta paremman tuloksentekokyvyn tehdessä suurempia tuloksia tulevaisuudessa. Markkinat voivat pitää osakkeen hinnan alhaalla, koska ne eivät ymmärrä pienten osinkojen hyötyjä tässä tapauksessa. Omistajat voivat hyötyä suurista osingoista, koska uudelleensijoitetut voitot eivät paranna yrityksen tuloksentekokykyä tarpeeksi tai ne eivät ole todellisia voittoja vaan pakollisia reservejä, jotka on pakko jättää yritykseen. Usein sijoittajat sekoittavat nämä asiat keskenään, koska sijoittavat suurempien osinkojen vuoksi ja äänestävät voittovarojen uudelleensijoittamisen puolesta. 

 

Osakkeenomistajien tulisi tehdä viisaita päätöksiä voitonjaon suhteen eikä jättää voitonjakoa vain johtajien ehdotuksen armoille. Yksittäistapaukset voivat vaatia erityispäätöksiä. Joskus on järkevää jättää suuri osa voitoista yrityksen pääomiin ja toisinaan voitonjako voidaan suorittaa lähes kokonaan osinkojenmaksulla. Jokaisen päätöksen pitää olla yksilöllinen riippuen yrityksen tilanteesta. Jokaisen omistajan tulee harkita voitonjakoa itse omista lähtökohdistaan ja tehdä päätöksensä miten yhtiökokouksessa äänestää.