Thursday, August 18, 2016

Warren Buffett university of Georgia muistiinpanot

Seuraavasta linkistä löytyvä video on yksi parhaista sijoitusluennoista, joihin olen tutustunut.

Buffett @university of Georgia

Olen tehnyt itselleni siitä lyhyet muistiinpanot, jotka jaan myös lukijoille. Ne ovat lyhyehköt, joten parhaan hyödyn saat, kun katsot videon kokonaan. Muistiinpanot kattavat kirjaan tulevia osioita. Ne ovat epätäydelliset, koska toisissa videoissa toistuvat samat teemat.

Pätevyysympyrästä

Voin olettaa tekeväni rahaa asioilla, jotka ymmärrän. En ehkä ymmärrä mitä tuote tekee, mutta ymmärrän miltä liiketoiminnan talousasiat näyttävät 10-20 vuotta myöhemmin. En tiedä tarkkoja tulevaisuuden lukuja, mutta tiedän ne suunnilleen. Ymmärrän mitä yritys tekee, sen talouden ja kilpailutilanteen. Monilla yrityksillä voi olla loistotulevaisuus, mutta en tiedä mitkä yritykset ovat niitä. 1900-luvun alussa maassamme oli 2000 yritystä autoteollisuudessa. Kaikki näkivät autojen muuttavan maatamme. Kahdestatuhannesta yrityksestä vain kolme selvisi hengissä eivätkä nekään pärjänneet kovin hyvin. Et olisi voinut arvata mitkä ne ovat. Yrityksen talousasioiden ennustaminen on vaikeampaa kuin nähdä liiketoiminnan tulevaisuus. En sijoita, jos en tiedä kuka voittaa. Omien pätevyysalueiden määrittäminen on tärkein asia sijoittamisessa. Sinun pitää tietää mitä osaat ja mitä et. Jos menen pätevyysalueideni ulkopuolelle, minut teurastetaan.

Miten määrität yrityksen arvon?

Todellinen arvo on tulevaisuuden kassavirtojen nykyarvo. Ainut syy sijoittaa on saada enemmän rahaa takaisin kuin mitä sijoitetun rahan nykyarvo on. Muuta ajattelu osakkeesta lainapaperiksi ja mieti minkälaisen reaalikoron sijoituksesi antaa eli kuinka paljon saat tulevaisuudessa käteistä. Mieti paljon ja koska saat käteistä takaisin. Mieti lisäksi kuinka varma olet edellisistä. Kysymys kuuluu paljon yritys voi jakaa sinulle rahaa sijoittamaasi summaan verrattuna riittävän nopeasti, jotta sinun on järkevää sijoittaa rahasi nykyisellä korkotasolla. Et voi ostaa osaketta, jos et pysty vastaamaan tähän kysymykseen. Mieti kuinka varma olet kassavirrasta ja, että saat rahaa riittävän nopeasti.

Mitä virheitä olet tehnyt?

Berkshiren osto oli yksi suurimmista virheistäni. Ostin ensimmäiseksi halpoja yrityksiä, joita kuvailisin käytetyiksi sikarintumpeiksi. Ostin halpoja yrityksiä, joissa viimeiset henkäisyt olivat jäljellä. Hengitin ne ja heitin pois. Voit tehdä näin rahaa, mutta et tee sitä paljon. Ostan nyt loistavaa liiketoimintaa kohtuuhinnalla. Ennen ostin kohtalaista liiketoimintaa halvalla. Aika on loistoyrityksen ystävä ja huonon vihollinen. UsAirin ostaminen oli myös tyhmää. Tyhmin ostos vaihtoehtokustannuksin ostettuna oli 2000$:n sijoitus bensa-asemaan. Hävisin kaikki rahani. Vaihtoehtokustannukset olivat tässä tapauksessa 6 miljardia.

Suurimpia virheitäni ovat olleet sijoitukset, joita en tehnyt. Ne ovat tapahtuneet, kun minulla on ollut tietoa riittävästi, mutta en ole tehnyt mitään. Ne eivät näy kirjanpidossa, mutta voin laskea niiden kustannukset siitä huolimatta. Suuret mahdollisuudet pitää käyttää. Jos emme tee oikeita asioita isosti, kun meillä on mahdollisuus, se on typerää. Et saa 500:aa mahdollisuutta. Jos sinulla olisi kortti, jossa sinulla olisi 20 leimaa ja jokainen sijoituspäätöksesi käyttäisi yhden leiman niin miettisit pitkään sijoituksiasi. Tekisit isoja ja hyviä päätöksiä etkä varmaan tarvitsisi kaikkia leimoja.

Mitä kriteerejä käytät huonoista tilanteista luopumiseen?

Minulla oli aloittaessani enemmän ideoita kuin rahaa. Minun piti aluksi myydä vähiten pitämieni yritysten osakkeet, jotta sain ostettua uusia osakkeita. Nyt meillä on enemmän rahaa kuin ideoita. Emme myy kokonaan omistamiamme yrityksiä edes suurella hinnalla. Emme myy mitään ellei johto aiheuta meille epäluottamusta tai liiketoiminnan erityispiirteet muuttuvat suuresti.

Uskotko, että osakkeille käy kuten 1930-luvun alussa 1929-romahduksen jälkeen?

1900-luku oli mielenkiintoinen. BKT/henkilö kasvoi USA:ssa 610%:ia. Kasvua oli joka vuosikymmenellä. Vuosisadalla oli kuusi suurta ajanjaksoa osakemarkkinoilla.1900 Dow Jones indeksi oli 66 ja 1921 se oli 71. 1929 lopussa indeksi oli parhaimmillaan lukemissa 381. Vajaassa parissakymmenessä vuodessa lukema tippui 180:een vuodeksi 1948. Se nousi siitä vajaaseen tuhanteen pisteeseen vuodeksi 1965. Tämän jälkeen lukema laski 776:een vuonna 1982, jonka jälkeen lukema nousi jopa 11000:een. Vuosisadalla nousumarkkinoita oli noin 44:n vuoden ajan ja taantumia tai laskumarkkinoita 56:n vuoden ajan. Sijoittajat innostuvat nousuissa ja masentuvat laskuissa, koska he katsovat peruutuspeileihin. Tämä tarjoaa meille mahtavia mahdollisuuksia. Jos pystyt olemaan tunteilematta, tulet rikkaaksi. Menestys vaatii luonnetta. Asiat menevät pitkään väärään suuntaan, mutta kääntyvät lopulta oikeaan. Kaikki mikä menee yhteen suuntaan loppuu joskus. Keskity koko yrityksen ostamiseen ja mieti saatko rahoillesi vastinetta. Historia ei toistu, mutta asiat eivät muutu paljoa.

Miten näet pienten yritysten pärjäävän isojen skaalaetuihin verrattuna?

Monilla aloilla pieni koko on etu. Esimerkkinä voi mitää Wal Martia 25 vuotta sitten. Sen etu oli Sam Walton. Asiakkaiden kohtelu hyvin voittaa aina. Walton osasi motivoida työntekijänsä. Et voi kopioida motivaatiota, joten suurin osa liiketoiminnasta ei kärsi pienestä koosta. 

Toivottavasti muistiinpanoistani on hyötyä sinulle, vaikka et videota katsoisikaan.

-TT

No comments:

Post a Comment