Philip A. Fisher yritysvierailuista ja osingoista

Yritysvierailuista

Viidentoista kohdan kysymyspatteristo valmisti Fisherin yritysjohdon tapaamiseen. Ilman niiden läpikäyntiä ei hän olisi pystynyt tekemään oikeita kysymyksiä. Lisäksi hän ei olisi pystynyt kysymään lisäkysymyksiä saatuihin vastauksiin. Hän valmisteli kysymyslistat ennen yritysvierailuja. Hän halusi olla valmistunut tapaamiseen, jotta pystyi tuottamaan lisäarvoa myös vastaajille. Täten hän paransi mahdollisuuksiaan tavata johtoa uudestaan. 

Yritysjohdon tapaamisen tulisi antaa sijoittajalle yksityiskohtia vastauksista kahteen yleiseen kysymykseen. Ensimmäinen on kuinka hyviä ovat liiketoiminnan toimintatavat ja toinen on se kuinka hyvin niitä toteutetaan. Ensimmäistä kysymystä selvittäessä sijoittajan pitää keskittyä ymmärtämään mm. kuinka hyvin yritys välttää perusvirheitä, kuten työilmapiirin heikkenemiseen johtavia epäkohtia. Tällaisten kysymysten päämäärä on varmistaa ettei yritystä johdeta huonosti. Poikkeuksellisen hyvän johtamisen ymmärtäminen vaatii vastauksien löytämistä vaativampiin kysymyksiin, kuten kuinka hyvin myyntiorganisaation työntekijät ovat koulutettu. 

Monet puhuvat paremmin kuin toteuttavat puhumaansa. Toimintatapojen hyvyys ei riitä mikäli niitä noudatetaan huonosti. Tämän ymmärtäminen ja oikeiden johtopäätösten tekeminen on elintärkeää, koska johtajat oppivat sanomaan niitä asioita, joita sijoittajat haluavat kuulla. Monet yritykset väittävät huolehtivansa työntekijöistään samaan aikaan, kun ylin johto on sotajalalla ja työntekijät lakossa. Kaikki ylimmän johdon puheet pitäisi tarkistaa tahoilta, jotka ovat olleet heidän kanssaan tekemisissä. 

Fisheristä sijoituskohteen liiketoiminnan koon ollessa riittävä, on sijoittajan keskityttävä noin viiteen jäseneen ylimmässä johdossa. Yhden tai kahden jäsenen pätevyys ei ole tarpeeksi. Todennäköisesti sijoittaja ei tapaa useampaa jäsentä, joten hänen täytyy käyttää verkostoaan määritellessään johdon laatua. Riittävät taustatiedot auttavat sijoittajaa ymmärtämään paremmin tapaamiaan henkilöitä ja heidän kykyjään. Niiden avulla sijoittaja voi vahvistaa jo ennen tapaamistaan tekemiään arvioita heistä. 

Yksi parhaimmista Fisherin tekemistä kysymyksistä johdolle oli ”Mitä te teette nyt mitä kilpailijanne eivät vielä tee?” Tämän kysymyksen dynamiikka keskittyy sanaan vielä, koska suurin osa yritysjohtajista ei osaa vastata siihen. Suurin osa yrityksistä ei tee mitään mitä muut eivät tekisi eikä suurin osa johtajista ole koskaan kysynyt sitä itseltään. Kysymys viittaa johtajuuteen liiketoiminta-alalla oli kyse asiakaspalvelun, työntekijöiden, tuotteiden tai sijoittajasuhteiden kehittämisestä.

Osingoista

Erilaiset osingonmaksupainotukset voivat sekoittaa sijoittajien ajatuksia. Voittojen jättäminen yritykseen voi olla järkevää mikäli ne käytetään uusien tuotteiden julkaisemiseen, tehtaiden rakentamiseen tai kustannustehokkaampien laitteiden ostamiseen, jne. Kaikissa yrityksissä ei ole yhtä suurta tarvetta investoida tehokkaampaan tuotantoon. Sijoittajan tehtävä on arvioida kuinka suuren määrän pääomia yritys tehostamiseen tarvitsee. Yritykseen jätettävien pääomien tulee maksimoida omistajien saamat tuotot. Sijoittajilla on erilaiset osingonsaamistarpeet. 

Sijoittajat eivät saa aina täyttä hyötyä pääomien jättämisestä yritykseen osingonmaksun sijaan. Pahin syy tähän on, että yritysjohto on huonolaatuinen eikä saa yritykseen jätetyille pääomille tuottoa vaan käyttää pääomat tehottomien toimintojen laajentamiseen tehostamisen sijaan. Ylin johto voi laajentaa toimintaa perustellakseen palkkojensa kasvattamisen mikä on suoraan pois omistajilta. Tällaiset yritykset eivät täytä Fisherin viidentoista kohdan ehtoja. Ehdot täyttävät yritykset taas löytävät ylimääräiselle rahalle käyttöä yrityksen kehittämisessä. 

Johto voi kerätä liikaa käteistä myös on turvallisuudentunteensa kasvattamiseen. Tämä voi tapahtua tiedostamatta. Joskus pääomaa pitää kerätä, koska asiakkaat tai sääntelijät haluavat investointeja, jotka eivät vaikuta positiivisesti kassavirtaan, mutta vähentävät sitä mikäli niitä ei tehdä. Tällaisia asioita ovat muun muassa ilmastointi ja viranomaisten pakottamat investoinnit, kuten laivojen rikkipesurit. 

Sijoittajan pitää arvioida yrityksen osingonjakopolitiikkaa tasaisin väliajoin, koska pääomien investointitarpeet voivat muuttua. Tätä ei tarvitse tehdä joka vuosi. Tarpeet harvoin muuttuvat yhtäkkiä. Politiikkaa pitää arvioida pitkän aikavälin tuotot mielessä, koska se on hyödyllisintä. Sijoittajalle tärkein asia osinkopolitiikassa on sen ennustettavuus. Järkevä sijoittaja suunnittelee asioitaan eteenpäin, joten ennustettavuus on tärkeää. Yrityksen pitää kertoa sijoittajille osinkopolitiikkansa ja pitää sanansa. Fisheristä yrityksen pitää kertoa kuinka monta prosenttia vuosittaisesta tuloksestaan se jakaa osinkoina sijoittajilleen. Osinkoprosentilla voi olla vaihteluväli. Fisher käytti esimerkkinä 25-40%:ia tuloksesta. 

Prosentti on sopivin, kun se ei vaaranna pitkän aikavälin tuloskasvua vaan pyrkii maksimoimaan sen. Mahdollisuudet tuloskasvuun maksimoidaan harvoin jättämällä koko tulos yrityksen pääomaan. Fisheristä korkean osinkoprosentin tarjoavat yritykset tekevät sijoittajalle pitkällä aikavälillä karhunpalveluksen, koska se harvoin maksimoi tuloskasvun. Tulosta kasvattamalla osingot suurenevat osinkoprosentin pysyessä samana mikä kasvattaa sijoittajan tuloja. Tästä huolimatta yritys sai Fisheristä nostaa osinkoa vain, kun yrityksellä on tarpeeksi tuloja kasvattaakseen liiketoimintaa, sen tuottoja ja sillä on mahdollisuus maksaa suurempaa osinkoa tulevaisuudessakin. Fisheristä oli elintärkeää ettei yritys laske osinkoaan kuin suuressa hädässä, koska se vaikuttaa osakkeen arvostukseen.