Warren Buffett ja yritysjohto

Johtajat

Buffett on monesti sanonut ”hyvän johtajan ja huonon liiketoiminnan kohdatessa huonon liiketoiminnan maine pysyy, mutta hyvän johtajan maine lähtee. Liiketoiminnan pysyvän kilpailuedun löytäminen on Buffettille aina tärkeämpää kuin hyvien johtajien. Jälkimmäiset tulevat hänelle hyvinä kakkosina. Tärkein yksittäinen henkilö yrityksessä on toimitusjohtaja. Hänen pitää aina ajaa ensisijaisesti yrityksen etua. Hänen egonsa ei saa vaatia paljon muita suurempia palkkioita silloinkaan, kun hänen ansionsa riittäisivät. Toimitusjohtajan tulee taistella jatkuvasti ylimielisyyttä, byrokratiaa ja omahyväisyyttä vastaan, koska ne ovat yritystoiminnan pahimmat viholliset.

Hyvällä johtajalla on kolme erityispiirrettä:

1. Järkevyys
2. Omistajaystävällisyys
3. Kyky vastustaa sopulimaisuutta eli muiden seuraamista

Johtajan tärkein tehtävä on pääomien kohdentaminen. Monet toimitusjohtajat epäonnistuvat Buffettista tässä tehtävässä, koska heillä ei ole tarpeeksi kokemusta siitä ennen valintaansa toimitusjohtajiksi. Tämä puute saa monet epäonnistumaan silloinkin, kun liiketoiminnan laatu on korkea. Pääomien kohdentamisen voi tehdä seuraavilla tavoilla:

1. Sijoittaminen nykyisiin toimintoihin
2. Omien osakkeiden hankintaan
3. Osingonmaksuun
4. Yritysostoihin
5. Velkojenmaksuun

Edellämainitut kohdennustavat eivät sulje pois suoraan toisiaan. Monet yritykset kohdentavat pääomiaan kaikin tavoin. Niiden painotuserot riippuvat osittain missä kohtaa yrityksen elinkaarta ollaan. Kehitysvaiheessa yritys häviää rahaa, joten kaikki raha menee nykyisten toimintojen parantamiseen. Todennäköisesti yritys tarvitsee myös lainarahaa. Nopean kasvun vaiheessa suurin osa tai kaikki rahoista menevät kasvuun eli nykyisiin toimintoihin. Kypsään vaiheeseen päässyt yritys tuottaa positiivista kassavirtaa, jota voidaan käyttää myös muihin vaihtoehtoihin kuin nykyisiin toimintoihin sijoittamiseen. Viimeisessä neljännessä vaiheessa yrityksen liikevaihto ja tulos alkavat pienenemään yrityksen kasvattaessa pääomiaan, kunnes pääomatkin alkavat häviämään ja yritys joutuu lopettamaan liiketoimintansa. Viimeisessä kahdessa vaiheessa pääomien kohdentamisella on monia vaihtoehtoja.

Berkshire sijoittaa lähinnä yrityksiin kypsässä vaiheessa. Aloitetaan nykyisiin toimintoihin sijoittamisesta. Buffettista yrityksen pitää kohdentaa pääomansa ensisijaisesti nykyisiin toimintoihinsa eli tehokkuuteen, toiminta-alueensa laajentamiseen, nykyisten toimintojensa laajentamiseen tai parantamiseen ja muihin vallihaudan kasvattamiseen tähtääviin toimenpiteisiin. Todellisuudessa tilanne on harvoin se, että yrityksen kannattaa allokoida kaikki jakokelpoiset varansa omaan liiketoimintaan. Sijoittaminen nykyisiin toimintoihin on järkevää vain pääoman hankintakustannusten ollessa tuottoja pienemmät. 

Buffettin katsotaan suosivan omien osakkeiden ostoa yritysten parhaimpana tapana jakaa ylimääräiset pääomansa omistajille. Tärkein kriteeri on Buffettista hinta. Omistajan tai sijoittajan kannattaa suosia tätä allokointitapaa vain yrityksen osakkeiden olevan suurella todennäköisyydellä aliarvostettuja. Toinen syy johdolle ostaa omia osakkeita on sen antama signaali, että sillä on omistajien etu mielessä. Buffettista omien osakkeiden ostamisen järkevyydelle alle todellisen arvon löytyy kaksi vaihtoehtoa. Ensimmäinen on kun sijoitukset omaan liiketoimintaan ovat järkevämmät eikä velankasvatus ole järkevää. Toinen, mutta harvinaisempi vaihtoehto on, kun yritysosto tarjoaa selkeästi enemmän arvoa tekijälleen kuin aliarvostettujen omien osakkeiden ostaminen.

Tärkein näkökulma Berkshiren kannalta osingonjakoon on se pystyykö omistetun yrityksen johto omaan liiketoimintaansa sijoittamalla tekemään enemmän rahaa Berkshirelle kuin Berkshiren kyky uudelleensijoittaa samat rahat muualle verojen jälkeen. Tähän kysymykseen ei ole yksiselittäistä vastausta, koska yritysjohdoilla on erilaiset kyvyt allokoida pääomia. Lisäksi verotuksen suuruus vaikuttaa korkoa korolle vaikutukseen. Buffett suosii riittävän suurten osuuksien ostamista yrityksistä, koska Berkshiren maksamat verot ovat silloin pienemmät. Silloin voittojen uudelleensijoittaminen on verotuksellisesti kannattavampaa.

Buffett epäilee kasvun ostamista yritysvaltauksilla tai fuusioilla. Hänestä ne tapahtuvat keskimäärin nykyomistajien kustannuksilla. Myyjä tietää keskimäärin ostajaa paremmin liiketoimintansa arvon. Joskus harvoin voi myyjä olla niin vaikeassa tilanteessa, että ostaminen on järkevää. Yritykselle uuden liiketoiminnan johtaminen ja yhdistäminen omaan liiketoimintaan lisää yritysjohdon tekemien virheiden todennäköisyyttä. Hänestä on parempi jakaa voitot omistajille joko osinkoina tai omia osakkeita ostamalla. Tärkein kysymys, jonka toimitusjohtaja voi asiasta esittää on ”tekeekö osto tai fuusio nykyisistä omistajistamme vauraampia osakekohtaisella tuloksella arvostettuna kuin ennen?”

Berkshire keskittyy sijoittamaan lähinnä nettovelattomiin yrityksiin, joten velanmaksu pääoman kohdentamisen vaihtoehtona on sille harvinainen. Velkojenmaksu voi kannattaa, kun yrityksen pääomien sijoittaminen ei pysty tekemään sille tuottoja, jotka olisivat suuremmat kuin veloista maksettavat korot. Teoriassa velanmaksun vaihtoehtokustannukset pystytään määrittämään, mutta todellisuudessa niitä on vaikea laskea ainakin mikäli uskoo Charlie Mungeria joka on sanonut, että Berkshirellä kukaan ei osaa laskea niitä. 

Omistajaystävällisyys on tärkeä ominaisuus johtajille. Yritysjohto on todennäköisimmin omistajaystävällinen, kun sillä on suuri osa omaisuudestaan kiinni yrityksen osakkeissa. Vielä parempi tilanne on, kun johto on ostanut osakkeet omilla rahoillaan eikä niitä ole hankittu muiden omistajien kustannuksella, kuten optio-oikeuksilla. Yritysjohdon tulee olla ehdottoman rehellinen ja kertoa omistajille aina totuus.Tämä koskee myös omia virheitä. Tärkeimmät kerrottavat asiat auttavat talouslukutaitoisia omistajia vastaamaan kolmeen kysymykseen:

1. Mikä on yrityksen liiketoiminnan arvo?
2. Mikä on todennäköisyys, jolla se voi vastata tulevaisuuden sitoumuksiinsa?
3. Kuinka hyvää työtä yritysjohto on tehnyt verrattuna heille annettuihin mahdollisuuksiin.

Yritysjohtajilla pitää olla rohkeutta kertoa avoimesti virheistään, koska he tulevat niitä tekemään ennemmin tai myöhemmin. Ylisuurella optimismilla varustetut johtajat ajavat etujaan lyhyellä tähtäimellä, mutta kaikki kärsivät liioittelusta pitkällä. Virheiden myöntämistä ja optimismin suuruutta voi sijoittaja tarkastella katsomalla mitä yritysjohto on sanonut tulevaisuuden näkymistä aiemmassa raportoinnissaan. Sanoja voi verrata sen jälkeen yrityksen menestykseen raportoinnin jälkeen. 

Pääoman kohdentamisen pitäisi olla loogista ja yksinkertaista. Miksi niin moni yritysjohto silti epäonnistuu? Buffettista suurin syy on yritysjohtajien taipumukset sopulimaisuuteen eli muiden tekemisten seuraamiseen ja toistamiseen. Johdon järkevyys katoaa jostain syystä heti, kun laumasieluisuus iskee. Sillä on useita seurauksia. Ensimmäinen seuraus on yrityksen muutosvastarinta. Toinen on yrityksen projektien tai yritysvaltausten tuottama varojen tuhlaus. Kolmas on yrityksen johtajan tarve yritysostoihin. Hänen tukeminensa tapahtuu tuottamalla turhia ja yksityiskohtaisia raportteja mikä vahvistaa hänen tekemiensä typeryyksien tuottamia vahinkoja. Neljäntenä seurauksena on toimialan muiden yritysten seuraaminen laajentamalla liiketoimintaa turhaan, teettämällä vastaavia optio-ohjelmia tai millä tahansa typeryydellä mikä on matkittu muilta.

Valitettavan harva yritysjohtaja uskaltaa näyttää tyhmältä vaiheessa, jossa muut yritykset ovat hyppäämässä sopulimaisesti kalliolta alas kuolemaansa. Suunnan vaihtaminen tai erilaisilta näyttävien päätösten tekeminen ei ole helppoa. Yritysten omistajien on helpompi hyväksyä välttämättömät lyhyen aikavälin tappiot, kuin yritysjohdon välttämättömien muutosten teko. Muutosten tekemisen sijaan monet johtajat tekevät typeryyksiä uskoen yritysostojen auttavan heitä saamaan parempia tuloksia. Buffettista kolme tekijää selittävät parhaiten nämä typeryydet: Ensimmäiseksi, suurin osa yritysjohtajista ei pysty hallitsemaan himojaan tehdä jotain mikä johtaa yritysostoihin. Toiseksi, suurin osa johtajista vertaa yritystään toisiin oli niiden toimiala sama kuin oma tai jokin muu. Kolmanneksi, suurella osalla johtajista on liian suuri usko kykyihinsä. 

Tämä kaikki on seurausta muiden yritysjohtajien järjettömästä seuraamisesta. Osasyynä voi pitää myös toimintaympäristöä, jossa johtajien pitää pystyä perustelemaan palkkioitaan omistajien jahdatessa lyhytaikaista etuaan. Berkshiren erilainen yrityskulttuuri ei suosi tällaista käytöstä, joten se on auttanut yrityksen menestyksessä. Buffettin ei ole koskaan tarvinnut pelätä potkuja, joten hän on voinut edesauttaa vastaavaa toimintaa.